Twilight Zonen yleisimmät ongelmat

Twilight Zone on yksi omaperäisimmistä ikinä pelaamistani flippereistä. Se on suunnittelijoiden taidonnäyte, joka käyttää kaiken kapasiteetin WPC:stä, ja vielä vähän päälle. Pelin monimutkaisuus kuitenkin kostautuu tiettyjen paikkojen vikaantumisena. Yleisenä harrastajakoneena TZ:n ongelmiin törmää usein foorumeilla. Olen kerännyt tähän artikkeliin korjauksia koneen yleisimpiin vaivoihin.

Powerball

Powerball on yksi TZ:n erikoisuuksista. Kuitenkin siinä missä muita palloja (toivon mukaan) vaihdetaan ajoittain vuodessa, on Powerball usein alkuperäinen ja muuttunut kauniin valkoisesta yleensä tumman harmaaksi. Williamsin virallinen kanta oli, että palloa ei pitäisi yrittää puhdistaa, vaan antaa sen olla likaisen harmaa joksi se ajan mittaan muuttuu. Lika tuntuu kertyvän jotenkin pallon pinnoitteeseen, eikä se lähde esimerkiksi pesukoneessa puhtaaksi.

[kuva]

Powerball ja aine millä se puhdistuu.

Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen, käy ostamassa Carlake vanhan maalin kliineri-nimistä puhdistusainetta. Ota paksu rätti, kaada siihen melko suuri määrä kliineriä ja ala hinkata rätillä palloa voimakkaasti. Puhdistaminen vie noin 5-10 minuuttia, mutta lopputulos on suorastaan loistava sananmukaisesti! Kyseistä ainetta kannattaa etsiä tavaratalojen autopuolelta.

Harkitse myös pallon vaihtamista. Tätä kirjoittaessa Twilight Zone lähentelee jo toista kymmentä vuotta ja pallo on takuulla kulunut. Uusia saa nykyisin lähes kaikista flipperin osia myyvistä kaupoista.

Metallinpaljastimet

Seuraavaksi katsaus metallinpaljastimiin. Pelissä ei pitäisi koskaan olla tilannetta, jolloin Powerball on kentällä ilman että asianmukainen Powerball-moodi on käynnissä, paitsi jos olet pelannut normaalia multiballia jossa on Powerball mukana ja 2 metallikuulaa on menetetty. Jos siis aloitat pallon powerballilla ilman asiaan kuuluvaa moodia, on todennäköisesti metallinpaljastimissa ongelmia.

Koneessa on kaksi metallinpaljastinta, toinen on pallokourun alapuolella osoittaen seuraavaksi kentälle tulevaan palloon, toinen purkkapalloautomaatin suunnasta tulevassa kentän alla kulkevassa rampissa. Nämä metallinpaljastimet ovat kumpikin erilaisia, pallokourun paljastin on kaksiosainen, jossa itse anturi on erillisellä pienellä kortilla ja muu elektroniikka hieman kauempana, kun taas purkkapalloautomaatin anturi on yksiosainen.

[kuva]

Pallokourun metallinpaljastin, vasemmalla anturi, oikealla ohjain.

Kun kone ei huomaa Powerballia sen tullessa pallokourusta, syyllinen on tiedossa: pallokourun metallinpaljastin. Nosta pelikenttä nojaamaan kabinetin etuosaa vasten (älä nosta siis ylös asti) ja poista pallot kourusta. Ohjainosassa olevan LEDin pitäisi palaa aina kun tunnistin huomaa metallia lähistöllä. Jos valo palaa kaiken aikaa, on anturin ja ohjainosan välinen piuha todennäköisesti joko poikki tai huonosti kiinni. Suihkuta contact spraytä (koneen ollessa pois päältä) liittimiin ja kokeile uusiksi. Anturia on helppo testata laittamalla yksi pallo kouruun ja työntämällä sitä sitten sormella hieman kauemmas anturista. Valon pitäisi sammua kun pallo on yli 3 millin päässä. Mikäli valo ei pala ollenkaan, kokeile ensin irottaa anturiosa pelikentästä ja laittaa se sitten pallon lähelle. Jos anturi nyt toimii, täytyy anturia ruuveja löystyttämällä siirtää hieman lähemmäs palloa. Jos anturi taas ei toimi, tutki ohjainosasta lähtevät piuhat ja liitin.

[kuva]

Pohjarampin metallinpaljastin

Kun kone näkee kaikki pallot Powerballeiksi niiden tultua purkkapalloautomaatista (tai saat joka pallolla double jackpottin multiballin aikana), on epäilyn kohteena pohjarampin metallinpaljastin. Tämä on yleensä melko ongelmaton (päinvastoin kuin pallokourun kolleegansa) ja yleensä ongelmat ovatkin kortin ainoassa liittimessä, löystyneissä kiinnitysruuveissa tai likaisessa pohjarampissa. Anturia voi testata tuomalla minkä tahansa metalliesineen piirilevyllä olevan kierukan keskelle.

Skillshot-kytkimet

Skillshot-kytkimet saattavat joskus jarruttaa turhan paljon pallon kulkua. Ongelmana ovat taipuneet kytkimien langat, jotka ottavat kiinni pelikentässä olevan leikkauksen reunoihin.

[kuva]

Skillshot-kytkimet plungerlanen lopussa.

Ratkaisu itseasiassa on erittäin yksinkertainen. Ota kärkipihdit ja taivuttele kytkinten langat niin, että ne eivät ota itse pelikenttään kiinni, ja että ne ovat juuri ja juurin sen verran esillä pelikentästä, että yli kulkeva pallo painaa kytkimiä.

Rocket kickerin uudelleensuuntaus

Rocket kickerin pitäisi normaalisti saada pallo lähtemään tarkasti minipelikentän alta kulkevaan hitchhiker-reittiin. Kuitenkin usein pallo menee kaikkialle muualle kuin minne sen odottaisi menevän, joten pieni säätäminen on tarpeen.

[kuva]

Rocket kicker.

Tärkeä: Mikäli kone on päällä ja attraction modessa, rocker kicker on käytössä ja lyö mikäli sen kytkintä painetaan!

Laita pallo rocket kickeriin ja katso mihin suuntaan se lähtee. Mikäli suurin osa yrityksistä on huteja, löystytä hieman kuvan alalaidassa näkyvää kahta ruuvia ja käännä muovipalan alla olevaa metallilevyä joko alas tai ylöspäin riippuen kumpaan suuntaan haluat tähtäystä korjata. Mikäli tähtäys vaihtelee suuresti, tarkasta kickerin varren kunto - rocket kickerissä pitäisi olla musta kupera muovipala metallin päässä. Joskus tämä muovi kuitenkin murtuu ja kickerin osumatarkkuus kärsii. Vaihda tilalle uusi vastaava osa. Jos lyönti on jatkuvasti liian heikko, tarkista että kickerissä on oikea kela ja ettei kelan holkki ole turhan kulunut.

Ledikello II ja risat optokytkimet

Yksi Twilight Zonen suunnitteluvirheitä on kellon valaistus - suljetussa tilassa neljä pientä hehkulamppua saavat aikaan helvetillisen kuumuuden ja ajan mittaan tappavat optot. Rikkinäiset optokytkimet näkyvät pelissä niin, että kello joko toimii hetken aikaa tai ei toimi ollenkaan. Diagnostiikka herjaa "THE CLOCK IS BROKEN". Optokytkimiä kellossa on 8 kappaletta, ja kone tietää kellon asennon 15 minuutin tarkkuudella. Tarkan kohdan viisareille kone laskee kalibrointivaiheessa, eli monta sykäystä moottorille täytyy antaa ennenkuin kellon minuuttiviisari liikkuu tuon 15 minuutin matkan.

Tämä järjestelmä on itseasiassa yllättävän toimiva, attraction modessa kello alkaa näyttää oikeaa aikaa jos konetta ei muutamaan minuuttiin pelata. Jos yksikin käytetyistä optokytkimistä pimahtaa, kone toteaa että kello on hajalla eikä sen jälkeen enää yritä sitä käyttää. Kello on kuitenkin TZ:n yksi tyylikkäimmistä ominaisuuksista ja sehän on tietenkin pidettävä toiminnassa!

Nykyisin on saatavana erillisiä korjaussarjoja, jotka sisältävät kellon kummatkin piirilevyt uutena versiona. Näissä sarjoissa on myös usein käytetty LEDejä hehkulamppujen sijaan. Jos et kuitenkaan halua hankkia uutta piirilevyä, on edessä optojen vaihto.

[kuva]

Kellotaulu suljettuna.

Jos kellosi on rikki, käytä "CLOCK TEST":iä diagnostiikoista katsoaksesi mikä optoista pitää vaihtaa. Jos olet juuri käynnistänyt koneen, joudut ehkä odottelemaan hetken ennenkuin rikkinäinen opto antaa itsensä ilmi. Risa opto näyttää vaihtavan tilaansa satunnaisesti vaikka kello ei pyörikään, tai se on juuttunut joko päälle tai pois päältä.

Kellon jalustassa keltaisesta lampusta hieman alaspäin on yksittäinen ruuvi. Ruuvaa se auki ja tartu kellon kotelosta kiinni. Vedä kelloa taaksepäin (backboxin suuntaan) ja nosta ylös. Kellon takaosassa on neljä ruuvia, avaa ne kaikki ja saat kellon irti jalustasta. Irrota kellon pohjassa olevat kaksi liitintä.

Huom: Kellon pohjassa olevien johtojen ei pitäisi mennä ristiin, mutta on silti hyvä idea merkitä ne.

Ruuvaa etuosan neljä ruuvia irti ja nosta suojalasi pois paikoiltaan. Pistä mieleesi kellonaika jota viisarit nyt näyttävät - viisarit voi laittaa neljällä eri tavalla paikoilleen ja jos laitat ne väärin, peli kyllä toimii mutta kello näyttää väärää aikaa. Irroita lukkoprikka kellon keskiakselista.

Huom: Ota lukkoprikka varovasti irti. Sillä on ikävä taipumus ponnahtaa voimalla irti ja lentää satunnaiseen kohtaan huonetta tuottaen joskus tuntienkin etsimistyön.

Nosta minuuttiviisari pois. Sen alla on pieni metallitappi jonka varassa minuuttiviisari oli. Irrota tappi ja nosta sen jälkeen tuntiviisari pois. Tämän jälkeen kellotaulu irtoaa myös paikoiltaan.

[kuva]

Kello ilman viisareita ja kellotaulua. Tässä kellossa on alkuperäiset hehkulamput vaihdettu LEDeiksi. Huomaa lamppujen kärventämät tummemmat osat piirilevyssä.

Nosta lopulta koko kuori pois. Jäljelle jää koneisto ja piirilevy. Älä kallista koneistoa eteenpäin, sillä tuntiviisaria ohjaava levy tipahtaa helposti pois paikoiltaan ja sen säätäminen takaisin tarkalleen kohdilleen on ikävä homma.

[kuva]

Kellon koneisto ulkona kuoresta.

Nosta piirilevyt talteen. Nyt voit vaihtaa optokytkimet. Huomaa, että kone tuntuu kranttuavan hieman optojen kanssa. Jos ostamasi optot eivät kelpaa, vaihda ne yksinkertaisesti kabinetin flipperinappeihin ja ota flipperinappien optot kelloon. Fliptronic-kortti ei näytä olevan niin herkkä käytettyjen optojen suhteen.

Nyt kun kello on auki, voit myös harkita LEDien vaihtamista. Nykyisin myydään flipperiin tarkoitettuja LED-lamppuja, jotka sopivat suoraan kellossa olevien hehkulamppujen kantaan. Lampun tyyppi on #86.

Jos haluat tehdä kelloon pysyvän muutoksen, se käy näin:
Tarvit 4 kappaletta erikoiskirkkaita LEDejä. Valkoiset toimivat hyvin, mutta sininen on myös kivan näköinen efekti.

Se miten kiinnität ledit on sinusta kiinni, itse kolvailin vanhat hehkulamppujen kannat irti, katkaisin niihin menevät tinalangat ja laitoin ledit kiinni hehkulamppujen kantojen juotosreikiin. Vanhoja kantoja ei voi suoraan käyttää, koska hehkulamput ovat sarjassa ja ledit täytyy saada rinnan. Ota virta J-2 liittimen pinneistä 3 ja 5. Tarvit väliin 150Ω vastuksen etteivät ledit kärvähdä yleisvalaistuksen 6.3 voltin jännitteestä.

[kuva]

Ylemmän piirilevyn tausta, LEDit kytkettynä sarjaan vastuksen kautta.

Kuvassa näkyvästä piirilevystä katkaisin alkuperäisten kantojen foliot ja kytkin tilalle uudet johdot jotta sain ledit rinnan. Tämän jälkeen toinen pää J2-liittimen 3. pinniin ja toinen pää 150Ω vastuksen kautta 5. pinniin.

Yllä olevasta kuvasta täytyy kommentoida sen verran, että en tunnusta pirilevyllä olevia karseita juotoksia. Joku ovela nikkari minua ennen oli yrittänyt korjata jotain ongelmaa kellossa juottamalla kaikki liitokset uusiksi kattotinan kanssa, aiheuttaen suurempaa vahinkoa kuin alkuperäinen vika. Tämän takia en viitsinyt sääliä ko. piirilevyjä sen kummemmin tämän modauksen kanssa.

Sitten ei muuta kuin kokoat kellon takaisin. Jos kello metelöi turhasti, voit suihkauttaa koneistoon hieman spray-vaseliinia. Huomaa että vaseliinin on oltava OHUTTA koska muuten se vaikuttaa liikaa pyörimisnopeuteen ja kello ei pysy enää ajassa.

Kokoaminen tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä kuin purkaminen, eli piirilevy paikoilleen, kuori, kellotaulu, tuntiviisari, minuuttiviisarin metallitappi, minuuttiviisari ja lopulta lukkoprikka. Sitten vaan suojalasi paikoilleen, kellon liittimet kiinni, takaosan ruuvit kiinni ja lopulta koko komeus takaisin paikoilleen.

↵ Takaisin omistajalle-osioon

Viimeksi päivitetty 2010-11-24 19:26, v13.