Robocop-pachinko

Minun on jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus hommata ainakin yksi yksilö kumpaakin flipperin serkkua: pachinko ja pajatso. Vaikka päämielenkiintoni onkin flippereissä, kelpaa rekvisiitaksi ja kuriositeetin vuoksi aina muutama muunkin tyyppinen kone.

Pajatsot vaan tuntuvat olevan suomessa niin överihinnoissa, että taitaa mennä jonkin aikaa semmoisen ilmestymiseen.

Sen sijaan pachinko oli suorastaan yllättävän helppo järjestää sopivalla kärsivällisyydellä. Juha kyseli minulta kiinnostusta aiheeseen ja meinasin, että voisin yhden tai kaksi ottaakin. Lopputuloksena oli, että otimme yhteensä neljä konetta. Koneiden tulo kesti kai kuukauden päivät ja siihen mennessä minua muistettiin sen verran pahalla setillä laskuja, että tyydyin ottamaan yhden koneen ainoastaan.

08/03/08 - Suuntana Tampere

Koneet saapuivat lavalla Tampereelle Juhan luokse, joten suuntasin Transportterin keulan sinne.

[kuva]

Pachinko ja lootallinen palloja

Pachinko-koneet ovat kasinoissaan erityisissä telineissä. Näinollen irtonaisena olevalla koneella ei ole omaa virtalähdettä eikä minkäänlaista kannatusjärjestelmää. Seinälle ripustamista varten kone siis tarvii hieman rakentelua. Itse koneesta aukeaa pelikentän lasi, pelikenttä että itse kone. Kunhan koneen raamin vaan pulttaa hyvin telineeseen, huoltaminen on helppoa.

[kuva]

Juha esittelee konetta aukinaisena

Pachinko on voittoja maksava kone. Se ei kuitenkaan maksa voittoja rahana, vaan palloina. Palloja siis tarvitaan satoja, ellei tuhansiakin normaaliin peliin. Itselläni niitä on jokunen sata kappaletta.

Itse peli muistuttaa pelityyliltään yhdistelmää pajatsosta ja 80-luvulla yleisestä keilapelistä. Koneessa on autoplungeri, jonka lyöntivoimaa pelaaja voi säätää kääntämällä koneen edessä olevaa kahvaa. Pelikentässä on voittoportteja, jotka joko maksavat suoraan voittoja tai käynnistävät moodeja. Moodeja koneessa on lukemattomia, todennäköisesti enemmän kuin keskiverto flipperissä. Olen omistanut koneen nyt pari vuotta, ja vieläkin ajoittain näkee jotain uutta.

Moodien pelaamista haittaa suuresti kielimuuri - tekstiä tulee välillä niin pirusti ja aavistustakaan ei ole, mitä pitäisi tehdä!

↵ Takaisin päiväkirjat-osioon

Viimeksi päivitetty 2011-03-04 02:05, v7.