Flipperiliigan 2011 kauden avausosakilpailu

Kuten kauden 2010 lopussa aioinkin, päätin sitten liittyä tänä vuonna flipperiliigaan. Lähdin sitten matkaan toisen puoliskoni Pilvin kanssa (joka myös osallistuu liigaan tänä vuonna). Edellisenä yönä ei tullut uni pätkääkään ja väsymys painoi heti kättelyssä päälle. Kahviakin tuli Helsinkiin päin ajellessa kiskottua se perus epäterveellinen määrä.

Perillä oikeastaan ensimmäinen hauska asia (autopaikan löytämisen lisäksi) oli porukan ystävällisyys ja hyvällä tuulella pelaaminen. Pilvi oli ensimmäisessä karsintaryhmässä ja sai tavoitteensa toteutettua: ei jäänyt viimeiseksi! Itse voitin 11/15 pelatuista karsintapeleistä ja päädyin jaettuun ensimmäiseen sijaan, joka tie breakin jälkeen kirkastui 1. sijaksi.

Neljännes- ja semifinaaliotteluissa ei tällä kertaa tarvinut kirota yhtään konetta syvimpään helvettiin. Etenin finaaliin voittamalla neljännesfinaalin kahdella ja semifinaalin kolmella pelillä. Peli kulki ihmeen hyvin, vaikka silmät alkoivat tässä kohtia, yli 10 tuntia kotoa lähtöä myöhemmin olla melko ristissä. Finaaliottelun kolme viidestä hävisin suoraan peräkkäin. Perin harmillista, mutta tällä kertaa täytyi tyytyä hopeaan. Toisaalta, mitali kirkastui kauden 2010 loppuottelun pronssista.

Väsyneenä ja tyytyväisenä palasin takaisin kotiin pelipaikan omistajan, AEP:n kanssa käytyjen varaosakauppojen jälkeen. Tuli ostettua 18 uutta palloa, uusi kumisetti Doctor Who:hon, läjä kelojen holkkeja ja uusi flipperikela Fish talesiin.

Seuraavan kerran liiga jatkuu maaliskuussa, tällä kertaa Kangasalan suunnassa vaihteeksi.

↵ Takaisin Flipperiliiga-osioon

Viimeksi päivitetty 2012-05-27 11:52, v7.