Flipperiliigan 2012 kauden viides kilpailu

Valmiiseen pöytään on aina helppo mennä, mutta välillä pitää kokea myös kattaminen ja kokkaaminen. Tämä oli Flipperiseura Hopeakuula ry:n ensimmäinen flipperiliigan osakilpailu. Pari kilpailua edeltävää viikkoa meni oikeasti yömyöhään säätäessä jokaikinen ilta. Itselläni suurimman homman tekivät muutaman koneen roikkumaan jääneet täyshuollot ja A13 plus Vikingin valmistelu kisakuntoon.

Itse kilpailu meni osaltani aika pitkälle metsään, muutama kirkkaampi suoritus vaipui hyvin äkkiä unohduksiin huonojen esitysten jälkeen. Korjaamaankin pääsi suorituksen aikana - Judge Dreddistä alkoi vasen ylämaila jumittaa ylös kesken peliä ja se täytyi korjata. Tämä katkaisi pelin, jossa olin itse reilussa johdossa ja pitkällisen selvittelyn jälkeen peli oli pakko ottaa uusiksi ja hävisin sen. Siitä olikin sitten melko masentava matka vain alaspäin. Oli melko surkea loppu kotikisalle tippua jo karsinnassa, mutta se on ollut tänä vuonna kyllä liigapelien sävel muutenkin.

Pelistä ulkona aloin sitten hoitaa ylläpitohommia ja kyllä sitä näin pienelläkin konemäärällä aina riitti jotain säädettävää. Siitä olen sinällään tyytyväinen, että rivistä täytyi oikeasti vetää pois vain yksi kone - Apollo 13, johon pallokourun ongelma palasi heti kun uudet pallot alkoivat magnetisoitua. Peliä kyllä pelattiin vapaana jonkun verran, eikä se uusinut ongelmaa kuin pari kertaa, mutta silti.

Oli upeaa saada flipperiporukka tässä määrässä Haitaritehtaalle, toivomme näkevämme mahdollisimman monia käyneitä (ja miksei uusiakin naamoja!) joulukuun 1-vuotistapahtumassamme.

↵ Takaisin Flipperiliiga-osioon

Viimeksi päivitetty 2012-10-27 23:27, v1.