Oriveden flipperikisat 2012

Suureksi harmikseni missasimme viimekertaiset Oriveden kisat, jolloin oli tarkoitus käydä tutustumassa millainen tapahtuma on kyseessä. Olen Pelihelvetin Tonzan sivuja seurannut jo jonkin aikaa ja tavannut kaverin livenäkin ja nyt viimein pääsimme tutustumaan itse Helvettiin :) Lähtöä varjosti hieman se, että olin kipeänä ja antibioottikuurilla, mutta eipä tuo sairastaminen Sörkankaan kisoja pahemmin haitannut. Enemmän energiajuomaa vaan alle.

Kisapaikalla oli monia todella nostalgisia koneita, kuten vaikkapa Turtles, joka överi 90-luvun asenteellaan jaksoi naurattaa vieläkin. Simppeli kone, joka oli loppujenlopuksi parempi, kuin mitä muistelin. Kisa meni läpi flipperiliigan osakilpailun tyylillä, eli karsintakierroksella kaikki pelasivat kaikkia vastaan ja pudotuspeleihin pääsivät eniten voittoja saaneet. Voitin itse peleistä 8/10 ja ohitseni meni vain Janne Toukkari 9/10 voitolla.

Peleihin mahtui muutamia mieleenpainuvia kohtia! Pelasin Tonzan tytärtä, Jennaa vastaan DE Batmania. Muistin pelin hyvin hämärästi, viimeksi olin pelannut kai joskus 2000 alkupuolella. Katsoin sitten kenttää läpi ennen pallon plungaamista. Jenna antoi vierestä vihjeen, että pallon saa kentälle kun vetää oikeassa alalaidassa olevasta härvelistä!

Toukkarin Jannea vastaan tuli Class of 1812:ssa todella tiukka matsi, Janne meni karkuun kolmannelle pallolle mentäessä 16.9M tuloksella itsellä ollessa noin puolet siitä. Nämä viimeisen pallon paniikit ovat yksi asia, mitä olen koittanut kovasti korjata omassa pelaamisessani. Panikoin ennen helposti tällaisesta tilanteesta ja mokasin loputkin mahdollisuuteni. Nyt jatkoin jo Sörkassa ja edeltäneissä kisoissa hissukseen kehittämääni "rauhassa, se on saatavissa vielä kiinni suunnitelmallisella pelaamisella"-mantraa ja lähdin jahtaamaan Jannen tulosta. Pelin lopussa minulla oli 16.5M, hävisin Jannelle mutta olin aivan helvetin tyytyväinen peliin, sillä olen aina iloinen pelin päättyessä tiukkaan vääntöön, eikä toisen epäonneen.

Itse Tonzaa vastaan pelasin Ripley's believe it or not:ia. Pääkoppa olisi halunnut kärsiä jännityksestä koneen omistajaa vastaan pelatessa, mutta blockasin ajatuksen ja vein siitä pelistä pisteen kotiin. Ripleyssä skillshot on yllättävän arvokas; koneessa jossa sivusta seurattuna suoritukset vaihtelivat 1-10M välillä, pystyy kolmella skill shotilla saamaan pelkästään 6M pohjalle. Olen tyytyväinen bingon pelaamisen tuomasta plungaustarkkuudesta ja pystyin melko järjestelmällisesti rahastamaan skill shotteja tässä koneessa. Ripley miellytti minua myös siinä, että useat koneen moodeista ovat multiballeja - jotain missä koen itse olevani yleensä vahvoilla.

Hyvin mennyt karsinta vei minut suoraan semifinaaliin, jossa vastassa oli Jussi Kahola. Ensimmäinen kone, Scared Stiff meni minulle, joskin pääasiassa Jussin huonolla säkällä. Seuravana oli DE Star Wars, jossa tuli itselle aika yllättävä taktinen tappio. Seurasin itse pelin sääntösettiä ja vedin läpi moodeja. Jussi takoi ainoastaan keskiramppia, joka Data-Eastin softakoodarin mielestä on ilmeisesti ollut olevinaan vaikea lyönti, koska pelkällä rampin toistamisella sai huomattavasti paremmat pisteet.

Star Warsin jälkeen olimme tasoissa ja peli meni DE Batmaniin. Mietin alunperin pelin alussa, olisiko tässäkin aivan naurettavan helppo keskirampin lyönti samalla tavalla toistettavissa, mutta ei, multiball ja Jokerin naama olivat tuottavampia. Bonuksena itsellä pari ensimmäistä palloa meni hyvin heikosti ja Jussi johti melkein 50 miljoonalla kolmannen pallon alussa. Päätin alkaa jahdata tulosta multiball+Jokerin naama-kombolla, joka toimikin hetken aikaa. Ikävä kyllä pallo päättyi vähän turhan aikaisin ja sain viimeisellä pallolla kokoon vain noin 15M. Siihen päättyi yritys finaalipeliin.

Istahdin hetkeksi kahville ja valmistelin henkisesti itseäni pronssiotteluun. Vastassa oli Marko Sarjanoja ja ensimmäisenä koneena Pistol Poker. Tämä kone oli oikeastaan, mikä oli koko reissun yksi kohokohtia. Uudella, erityisesti harvinaisella koneella pelaaminen on aina hauska kokemus ja Alvin G:n pelejä ei itselle ole livenä tullut aiemmin pahemmin vastaan. Itse kisapeli oli lähinnä koneen sääntösetin tutkimista kolme palloa, joka kuitenkin päättyi voitokseni. Seuraavana olikin sitten vuorossa mahdollinen päättöpeli - Turtles. Vedin melko vahvan ensimmäisen pallon ja pari keskinkertaista perään. Se riitti kuitenkin, lopputulokset taisivat olla 9M - 6M tienoolla minun voitokseni. Tämä tarkoitti, että Kouvostoliiton suuntaan lähtisi pronssi tästä mittelöstä.

Voittaja pääsi vielä vetämään kierroksen karaokea voittonsa kunniaksi/rangaistukseksi(?). Itse esiintymiskammoisena olin siinä kohtia ihan tyytyväinen, että kädessä oli pronssi!

Vietimme siinä vielä hetken aikaa iltaa, kunnes oli kotimatkan aika. Pakulla rauhallisesti ajellen ajomatka oli karvan alta 3 tuntia plus pysähdykset. Ajokeli oli todella kiva ja siinä tuli puheeksikin matkalla, että nämä ajoreissut olivat yksi tärkeä osa flipperikisakokemusta!

- Tulokset

Ninja, ninja! Megamode!

↵ Takaisin pelaajalle-osioon

Viimeksi päivitetty 2013-10-14 08:43, v11.