Ensikäynti Kauko Kanniston flipperiluolassa
Kuvat © Tuukka Kalliokoski
Olin roikkumassa IRCissä #pinball-kanavalla, kun Tuukka saapui paikalle ja ehdotti että lähdettäisiin seuraavana päivänä Karvialle. Olimme pohtineet asiaa jo kerran aikaisemminkin, mutta mitään aikatauluja ei silloin ollut vielä selvillä.
Olin juuri tullut itse risteilyltä ja olin aikaisemmin viikolla käynyt ensimmäistä kertaa Tuukan kämpillä. Lievähköstä matkaväsymyksestä huolimatta päätin välittömästi lähteä ja seuraavana aamuna sitten istuin kohti Tamperetta vievässä pikajunassa. Suoraan asemalta hyppäsin Tuukan pakuun ja suuntasimme sitten itse paikan päälle. Kävimme matkalla ohimennen hakemassa pizzatäydennystäkin.
Itse peliluolaan löysimme melko vaivattomasti ja itse pelimestari, auko Kannisto viittoikin jo sisään.
Kokoelma
Pelit sijaitsivat lämmitetyssä kellarissa, joka oli saanut nimekseen Flipperiluola, eikä nimi valehdellut yhtään - keskellä lattiaa oli 16 päällä olevaa konetta järjestettynä kahteen riviin. Ei siinä muu auttanut kuin iskeä välittömästi kiinni. Itselle tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsi näkemään livenä (ja pelaamaan!) elektromekaanisia koneita. Kokoelman erikoisuus kun on se, että masiinoista ainoakaan ei ole prosessoriohjattu, koko pistelaskujärjestelmä ja pelilogiikka tapahtuu ainoastaan monimutkaisten relepatenttien ehdoilla - mukavan raksutuksen säestämänä.Äänikortin kellon ja ksylofonin äänet kuulostavat uskomattoman realistisilta - johtuen pääosiltaan siitä että koneessa on oikeita kelloja ja ksylofoni. Kun jotain ääntä pitää saada ulos, napauttaa peli kelloja/ksylofonia samaan tyyliin kuin knockeri napauttaa kabinetin reunaa ja metakkaa syntyy. Aitoon surround-fiilikseen päästään, kun useampaa konetta pelataan yhtäaikaa :-)
Useilla koneilla on ikää 30-40 vuotta, mutta ne olivat näin digitaaliohjatun flipperin aikakaudella eläneenkin mielestä yllättävän kehittyneitä - bonukset, extra ballit ja specialit löytyivät useimmista koneita. Vaikein pätkä uusiin koneisiin tottuneille oli kahden tuuman mailat, jotka näin käytännössä näyttivät olevan puolet nykyisten mailojen pituudesta, osassa koneita oli onneksi tutummankin pituiset. Pelien nopeus oli toinen seikka mikä osui silmiin - tahti oli huomattavasti hitaampi kuin nykypeleissä, mutta se oli kaukana nukahtamisesta ja huonosti sihdattu pallo tulee aivan yhtä äkäisesti suoraan mailojen välistä alas.
Mielenkiintoista oli pistää merkille miten ajan saatossa tietyt asiat vakiintuivat, 60-luvulla alaflipperien paikat eivät olleet läheskään niin vakiot kuin 90-luvulla, myöskin slingshotit olivat aiemmin hieman erikoisia virityksiä. Backglassin takana tapahtuvat asiat sensijaan ovat olleet jo alusta asti, mm. Casanovassa oli pajatso-tyyppinen pikkupeli, joka pallon mentyä alas ampui minikentälle kuulan, joka sitten valui jostain reiästä alas ja määräsi näin bonuksen arvon. WPC-koneissa näitä löytyy mm. Scared Stiffistä, NBA Fast Breakista sekä Cirqus Voltairesta. Backboxin päälle asennettavat koristeet tuntuvat olevan vasta 80- ja 90-lukujen tuote.
Kaikenkaikkiaan koko tempaus oli minusta erittäin onnistunut, uusia keräilijöitä on aina hauska tavata ja kokoelmia kokeilla. Samalla pääsin näkemään käytännössä miten pistemoottorit ja muut mystiset relejärjestelmät toimivat. Omiksi suosikeikseni nousi kokoelmista avaruusaiheinen Space Odyssey ja musiikkiaiheinen Capt. Fantastic. Jälkimmäisen backglassissa on varsin lennokas kuva Elton Johnista :-) Huvittavana yksityiskohtana huomioitakoot, että koneista ensimmäinen on Williamsin, ja toinen Ballyn tekemä.