Bally-Wulff Action Total

Kävimme 2009 toisen puoliskoni synttäreillä saksassa, jossa ihastuin näihin seinään kiinnitettäviin hedelmäpeleihin. Pyörittelin ideaa aikani, kunnes Juha otti yhteyttä ja kyseli kiinnostuksesta moiseen operaatioon. Itse ostoa haittasi kielimuuri; itse en puhu saksaa lederhosenia pidemmälle, mutta Juha onnistui kommunikoimaan ostoaikeemme sen verran hyvin, että lopulta muutaman myyjän pelästyttyä ulkomaan eläjiä saimme lopulta kiinni jonkun, joka oikeasti myi koneet meille.

Ostimme yhteensä kaksi konetta ja saimme näin puolitettua kuljetuskustannukset, jotka saksasta suomeen olivat noin 150€. Juha siis osti samalla kertaa saman valmistajan pelin "493".

16/10/10 - Peli saapuu kotiin

Ollessani itse työtapaturman seurauksena ajokyvytön, saapui Juha Kouvolaan automaatti mukanaan. Valitettavasti päivälle oli käynyt tuplabookkaus ja jouduin lähtemään alle tunnin visiitin jälkeen itse Helsinkiin tutustuttuani vain rikollisen vähän Action Totaliin. Kone saapui paikalle virallisen seinäkiinnitystelineensä kanssa, joka ainakin äkkiseltään vaikutti melko lujatekoiselta.

23/10/10 - Käyttökuntoon laittaminen

Viikkoa myöhemmin koitti sitten päivä saada automaatti seinälle. En itse omista betonin poraamiseen sopivia välineitä, joten isäni saapui paikalle poravasaran kanssa auttamaan kiinnityksessä. Seinään porattiin kymmenen pientä ankkuria, joilla teline kiinnitettiin.

[kuva]

Seinäteline paikallaan olohuoneessani.

Automaatin takana on neljä koukkua, joiden varassa kone lepää telineessään. Keskellä on yksi isompi ruuvi, joka estää automaatin nostamisen pois paikaltaan ilman kabinetin avaamista.

[kuva]

Kone on nyt paikallaan ja kiinnitysruuvi estää sen tippumisen.

Automaatti on betoniseinässä eteisen ja olohuoneen välissä. Testasimme useampaan otteeseen kiinnityksen pysymisen esimerkiksi siltä varalta, että joku kävelee hämärässä automaattia päin sivulta.

[kuva]

Pysyykö? Näyttää pysyvän.

Kun kiinnitys todettiin hyväksi, oli viimein aika pistää kone päälle uudessa sijoituspaikassaan!

[kuva]

Kone päällä ensimmäistä kertaa sijoituskohdassaan.

Testipelillä automaatti toimi hyvin, mutta voitonmaksun kohdalla se meni ilmeisesti vikatilaan. Täytyy seuraavaksi ihmetellä hopperin täyttämistä.

30/10/10 - Rahaa!

Arvelinkin, että saksanmaalta löytyy helposti lisäinfoa automaatin pohjakassasta. Törmäsin IRCissä kaveriin, joka baarimikkona töissä ollessaan hoiti juuri tämänlaisten automaattien pohjakassan täyttöä. Sain kuulla, että automaatti alkaa maksaa rahaa ulos, kun se on ensimmäisen kerran nähnyt kyseisen putken alimman opton olevan kiinni. Tällöin tiedossa siis on, monta kappaletta kyseistä kolikkoa voidaan maksaa ulos. Putken yläpäässä on "putki täysi"-opto, jonka jälkeen automaatti ei hyväksy ko. kolikkoa.

[kuva]

Putkihopperit ja minimirahat sisällä

Kone hyväksyy kaikki kolikot väliltä 5snt - 1€, mutta käyttää voitonmaksuun vain 10snt, 1€ ja 2€ kolikoita. 10snt ja 1€ kolikoille on yksi putki, 2€ kolikoille 2 putkea.

Täytenä hopperissa on vähän reilu 410€. Minimimäärä oli noin 40€. Kävin vaihtamassa pankissa kolikoita ja syötin koneeseen minimimäärän 1€ ja 2€ kolikoita. 10snt kolikoita pistin niin monta kappaletta, kuin kone hyväksyi. Niitä meni noin vähän reilun 11€ verran sisään.

Tämän jälkeen testipelillä voitin 3€ 20snt, ja sain ulos 2x 20snt, 1x1€ ja 1x2€. Nyt kone maksaa oikein! Tyhjensin säästöpossun ja laitoin koneen päälle kuppeihin erilaisia kolikoita pelirahoiksi.

[kuva]

Ne kolikot, joita automaatti ei säästä hoppereihin, päätyvät kabinetin pohjalla olevaan kassakaukaloon.

Tämä on itseasiassa ainoa suoraan rahaa takaisin maksava koneen, ja toimii näppärästi säästöpossuna. Kassakaukalo vetää useamman sata seuroa pikkurahoina.

↵ Takaisin päiväkirjat-osioon

Viimeksi päivitetty 2011-03-04 02:05, v12.