Tämä on 33. pelini, Elvira's House of Horrors korjauspäiväkirja.

Sivua on viimeksi päivitetty 2021-08-05 10:21.

Voit hypätä tästä viimeisimpään kohtaan.

27/07/21 - Toinen päivä, toinen unboxaus

Elvira and the Party monsters on lapsuudesta varmaan parhaiten mieleen jäänyt kone Tykkimäen kulta-ajoilta. Muistan myös vuosia myöhemmin hyvin elävästi, kun näin jatko-osan aiheesta: pistematriisinäyttöisen Scared Stiffin. Muutama sukupolvi uudempi koneen alusta mahdollisti erinomaisen äänimaailman ja siihen aikeen lähes loputtomalta vaikuttaneet puheet, puhumattakaan hifistä 128x32 pistematriisigrafiikasta! Mutta kukapa olisi uskonut, että Cassandra jaksaa vielä 13 vuotta siitä hetkestä eteenpäin pistää peruukin päähän ja esittää vielä kerran Elviraa nyt jo ihan värillistä videota tukevan alustan pelissä!

Kävin ystäväni Olli-Mikon kanssa Chicago Pinball Expossa 2019, jossa koko reissun kohokohta itselle oli nähdä tämän koneen ensimmäiset julkisesti näytössä olevat yksilöt, sekä tietysti nähdä Cassandra itse livenä. Katsoin myös mielenkiintoisen paneelikeskustelun, jossa pelin suunnittelija, koodari, graafikko ja tietysti Cassandra itse kertoivat pelin kehityksestä. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli huomattava määrä videota mikä kuvattiin ammattikameroilla Hollywoodissa tätä peliä varten.

Olin tuolla reissulla jo päättänyt, että Elvira tulee olemaan ensimmäinen uusi koneeni ja melkein tuli vedettyäkin liipasinta kun COVID19 iski maailmaan ja asiat maailmassa muuttuivat hetkeksi niin, ettei uuden flipperin ostaminen ollut pöydällä. Elviran valmistamista kuitenkin jatkettiin pienissä erissä ja 2020 lopussa oli viimein mahdolista tilata kone. COVID19 sotki kuitenkin Sterninkin paletin ja koneiden valmistuksen uhattiin menevän Joulukuuhun 2021, ehkä Tammikuuhun.

[kuva]

Siinä se on, Elvira Kouvolan rahtiterminaalissa!

Peli saapui odottamatta The Mandalorianin kanssa samaan aikaan heinäkuussa! Ostin The Mandalorianin keskikesällä ja se tuli lähes odotusten mukaisesti. Elvira siis on ensimmäinen uusi kone jonka olen hankkinut, mutta The Mandalorian oli ensimmäinen oma unboxattu kone - otimme se paketista live streamissa. Elvira taas oli erikoistapaus ja kutsuimme paikalle vain pienen yleisön lähipiiristä.

[kuva]

Paketin pohja auki ja siellähän se kone jo näkyy!

Unboxaamista olikin siis eilen jo harjoiteltu, joten tänään se kävi mallikkaasti! Elvirassa oli samat pienet päivitykset rakenteessa mitä huomioimme jo The Mandalorianin striimissä, kuten muoviset suojukset jalkojen kiinnityskohdissa sekä backboxissa kohdassa mihin pelikenttä nojaa.

[kuva]

Elvirassa oli hieman enemmän pakkausmateriaalia kentässä kuin Mandossa, vapaasti liikkuvat osat oli jumitettu paikalleen vaahtomuovilla ja nippusiteillä. Jännä hetki oli, kun ihmettelimme olivatko kaikki kuljetustuet varmasti löytyneet, kun kentällä ollut lappu ei maininnut niiden määrää.

[kuva]

Spike-alustan koneet ovat backboxista lähes tyhjiä verrattuna vanhan polven koneisiin, jossa kaikki ohjauskortit ovat siellä. Spikessä backboxissa on vain CPU-kortti, ohjaustransistorit ovat node-korteilla pelikentän alla, jonne menee vain datakaapeli ja virta. Kahden ranteenpaksuisen kaapelin sijaan backboxista menee kabienttiin vain mitättömän ohut piuhanippu.

Elvira tuli tällä hetkellä uusimmalla ohjelmistoversiolla, joten peliä ei tarvinut päivittää ennen pelaamista. Pelin päivitysimage on muuten humoristinen vajaa 6 gigatavua. Verrataan tätä vaikka Contactin muutaman kilotavun ROMiin!

[kuva]

Tietysti konetta piti vähän koittaa kun nyt päästiin alkuun, molemat uudet koneet näkivät illan aikana paljon aktiviteettiä. Huomenna molemmat ovat ensimmäisessä peli-illassa.

28/07/21 - Hienosäädön paikka

Uusi, paketista korkattu flipperi ei monen yllätykseksi ole välttämättä välittömästi pelikunnossa. Kone testataan tehtaalla, mutta koska kyseessä on huomattava määrä käsityönä koottua mekaniikkaa, voi ensimmäisillä pelikerroilla löytyä pientä hienosäädön tarvetta. Elvirassa tämä löytyi heti ensimmäisellä kerralla super skillshottia yrittäessä: kone tuntui reagoivan onnistuneeseen skillshottiin todella hitaasti, lopulta ei ollenkaan ja pallo jäi jumiin jonnekin Elviran talon taakse.

Toinen flipperiharrasta vinkkasi omassa yksilössään olleesta kolhosta hitsauksesta, mutta tässä yksilössä samainen kohta oli viimeistelty. Tarkempi tutkimus osoitti, että talon takana olevan divertterin kelan johdotus roikkui sen verran alhaalla, että se osui ohi menevään palloon. Tarpeeksi hitaasti liikkuva pallo jäi siihen kiinni.

Paikka oli vähän ahdas, mutta sain ongittua johdon ylemmäs ja nyt kone toimii kuten on tarkoituskin.

04/08/21 - Arkun kansi

Tänään peli-illassa Elvira kehitti ensimmäisen vikansa. Palloja lukitsevan arkun kansi irtosi osittain ja jäi roikkumaan puoliksi auki. Onneksi peliä oli pelaamassa omaa väkeä, joten vika noteerattiin välittömästi ennen puoliksi aukinaisen arkun kannen osumista pallon.

[kuva]

Ongelma oli kannen akselin löystyminen. Kahdesta uudesta koneestani on näitä löysien ruuvien paikkoja löytynyt jo useita tähän mennessä. Täytyy oikeasti seuraavan huoltopäivän yhteydessä käydä läpi kaikki oleellisissa paikoissa olevat ruuvit.

↵ Takaisin päiväkirjat-osioon

Viimeksi päivitetty 2021-08-05 10:21, v10.