Flash korjauspäiväkirja

Tämä on 24. pelini, Flashin korjauspäiväkirja.

Sivua on viimeksi päivitetty 2016-08-11 11:00.

Voit hypätä tästä viimeisimpään kohtaan.

20/08/14 - 20!

Moni Haitaritehtaalla sen alkupäivinä käynyt saattaa muistaa Flashin, olihan se aikanaan niitä harvoja alkupään solid state-koneita DMD-ajan koneiden seassa. Flashiin liittyy itsellä oikeastaan aika tulevaisuutta paljonkin muokannut muisto. En aikanaan juuri perustanut vanhemman ajan koneista, mutta pelailin Flashia kun kaksi muuta Hopeakuula ry:n alkuperäistä perustajaa, Teemu ja Lassi olivat moisen hommanneet. Jotenkin peli vaan alkoi iskeä ja Teemun lopulta myytyä koneen huomasin jääneeni kaipaamaan sitä kovasti.

Tämä johti myöhemmin Vikingin hankkimiseen ja sen jälkeen usean muun. Hauska trivia kuitenkin on, että tämä Flashin yksilö on täsmälleen sama, jonka Teemu Hopeakuulasta lähtiessään myi viimeisessä liigakisassa Hopeakuulan alkuperäisellä miehityksellä. Koneen tunnistaa helposti mailakoneistoista, jotka ovat yhdistelmä System 11:n ja WPC:n osia tässä System 6-koneessa. Toinen hauska trivia on, että tämä on ensimmäinen kerta kun minulla on samaan aikaan 20 konetta kokoelmassa. Tämä on 24. kone, mutta erityisesti harrastuksen alkumetreillä rajatun tilan kanssa toimien täytyi välillä luopuakin koneista. Onneksi se ei ole enää nykyisin ongelma :)

[kuva]

Kone numero 24. Virne kertoo silti, että uuden flipperin tulon tunteeseen ei kyllästy.

Siitä, millaisen kierroksen kone ehti käydä tekemässä Haitaritehtaalta lähtiessään ei ole täyttä tietoa. Sen verran tiedän, että kone päätyi lopulta Klasulle ja hänen peliluolansa täyttyessä minulle.

[kuva]

Backboxin ja kabinetin välisiä piuhoja esiin kalastaessa katselin backboxia läpi tarkemmin. CPU- ja driver korttien välinen liitin on edelleen alkuperäinen, joskin ilmeisen hyväkuntoinen verrattuna vaikka Contactiin. Vaihtoon se silti menee jossain kohtia, haluan oikeasti tehdä peli-illoissa muutakin kuin juosta ympyrää tutkimassa koneiden satunnaisia kaatumisia tai jännittää minkä kelan pääsen tänään vaihtamaan ohjauksen juuttuess päälle.

Klasu oli ottanut projektiksi selvittää tänä konetta aikanaan riivanneen ongelman. Koneen äänikortti ei lähde kylmänä käyntiin. Ongelmaa järjestelmällisesti etsien hän ehtikin vaihtaa äänikortille valtaosan osista suurimmista epäillyistä, elkoista ja silloista alkaen. Vaan vika on vieläkin päällä ja se nimenomaan on äänikortilla, ääniä ei saa ulos koneesta kylmänä vaikka äänikorttia kokeilisi ohjata ihan manuaalisesti maadoittamalla äänien ohjausnastoja. Jäljellä alkuperäisiä osia kaikkien kantojen ym. vaihtamisen jälkeen on käytännössä enää kuulema yksi puskuripiiri ja itse äänikortin prosessori.

Pelasimme konetta peli-illan aikana useammankin kierroksen ja se pelaa edelleen yhtä kivasti kuin viimeksikin Haitaritehtaalla ollessaan. Tällä kertaa se kuitenkin tuli jäädäkseen!

Flashin myötä hallin takaosassa oleva klassikkorivikin tuli täyteen. Kohta voin järjestää omat classics-kisatkin :)

[kuva]

08/11/14 - Hiljainen kaveri

Kuten mainittua, koneen äänikortissa on jotain perin omituista tekeillä. Se ei lähde kylmiltään käyntiin ja lähdettyään toimii jonkin aikaa, kunnes lopettaa toimintansa taas. Sen kanssa on raavittu aavistuksen päätä, sillä kortti tuntuu olevan muuten ihan tolkuissaan, mutta se ei halua sanoa mitään! Kaiuttimesta kuuluu myös se normaali humina mitä aikakauden koneet pitävät, joten vahvistinpuolikin on oletettavasti tolkuissaan.

Konetta tuli testattua tänään toisella äänikortilla. Ko. kortti oli itseasiassa aiemman revision mallia, mutta sopi paikalleen silti ongelmitta. Siirsin siihen alkuperäisestä kortista ROMin ja ruuvasin paikalleen. Ei vieläkään mitään!

Sitten tuli hetkellinen oivallus: mikä on näiden kahden kortin välillä ainoa sama osa? Ääni-ROM! Poltin koneeseen uuden ROMin, joka laitettiin alkuperäiseen korttiin. Ja kas, meillä oli äänet heti kylmiltään!

[kuva]

System 4:n äänikortti ja siinä tuore ääni-ROM. Olipa onni, että tuli ostettua näitä pienempiäkin ROM-malleja varastoon!

Ilo oli perin lyhytaikainen, sillä seuraavalla bootilla äänet katosivat taas. Kajarin humina kuuluu kyllä, mutta ei mitään muuta. Korttia on testattu myös maadoitamalla ohjauspinnejä joilla korttia ohjataan, ei mitään reaktiota.

Seuraavaksi kai täytyy laittaa kortti käymään pöydällä. Ainoa haaste on, että se ottaa 18 voltin vaihtovirtaa käyttöjännitteeksi, täytyy tutkia saisiko logiikkapuolen 5 ja 12 volttia tarjottua tasasuuntauksen ja reguloinnun yläpuolelta jostain sisään.

09/08/16 - Kolvauksen riemua

Flashin kohdalla on System 3, 4 ja 6:tta riivaava 40 pinnin CPU- ja driver-korttien välinen liitin alkanut olla elämänsä ehtoopuolella. Tarkoitus oli vaihtaa molemmat puoliskot, mutta jostain syystä minulla ei ollutkaan enää naarasversiota liittimestä jäljellä. Vaikka naaraspuolikin toki pitää vaihtaa, on tässä liittimessä urospuoli pyöreine pinneineen se suurin ongelma.

Varsinainen oire tässä tapauksessa oli koneen kaatuminen ja usein lopputuloksena jonkun kelan vetämään jääminen.

[kuva]

40 pinnin liitin kiiltelee uutuuttaan!

Toivon mukaan se perinteinen kelan lakan tuoksu hälvenee tällä korjauksella!

↵ Takaisin päiväkirjat-osioon

Viimeksi päivitetty 2016-08-11 11:00, v7.