Twilight Zone korjauspäiväkirja

Tämä on 5. pelini, Twilight Zonen korjauspäiväkirja. Sivua on viimeksi päivitetty 2014-03-01 10:10.

Voit hypätä tästä viimeisimpään kohtaan.

24/11/00 - Haku

Oletko koskaan ollut kahden vaiheilla jonkun asian kanssa, jota todella haluat? Toisella puolella on fakta että tätä konetta olen kuolannut pidemmän aikaa ja missannut kerran, toisella se että risanakin se on kalliimpi kuin tähän mennessä ostamani yhteensä raatoina. Mietin monta iltaa tuskaillen kunnes tulin lopputulokseen - tämä Twilight Zone tulee meille.

[kuva]

TZ:n pelikenttä

Koneessa oli ikävä vika - se poltti CPU Boardin kytkinmatriisin ohjauksen virrat kytkettäessä, jahtasin vikaa pari viikkoa muiden töiden ohessa vapaa-ajalla mutten keksinyt mikä voisi olla kyseessä. Koska kytkinmatriisin ohjauspiiri sananmukaisesti räjähti, lähdin siitä että se saa todennäköisesti rankasti ylivirtaa jostain. Ja se joku mistä se sen voisi saada on solenoidien 50 volttia. En kuitenkaan keksinyt mistä ihmeestä tuo virta pääsi hyppäämään. Jouduin hintakilpailuun koneesta mutta sain sen lopulta itselleni ja ostopäiväksi tuli 23/11/00.

Ajattelin ajaa koneen kotiin pakulla, mutta sattuneista syistä se ei sitten ollutkaan optio. Ajattelin turvautua kaupallisiin kuljetuspalveluihin, kunnes ratkaisu ilmensi itsensä - olin nimittäin puhunut Tuukka Kalliokosken kanssa koneen ongelmasta ennenkin ja päätimme että tota voisi yhteistuumin alkaa pähkäillä. Tuukalla sattuu olemaan pakettiauto, joten perjantaina hän ajoi Helsinkiin, poimi minut sekä koneen ja suuntasimme sitten Kouvolaan...

Ja Kouvolassa vempele raahattiin eteiseen jossa sitä on parempi tutkia kuin täyteen ahdetussa pelihuoneessa. Mutta missä vika? Kytkimatriisin piuhat irti - uusi F115 sulake kehiin ja virtaa. Talon ainoa 3/4A sulake hajosi välittömästi ja ihmettelimme moista. Paikan yli, jossa tuo 3/4A sulake oli, kulki yleismittarin mukaan yli 2A virta. Mistä oli oikein kyse, mikä sitä imaisi ja mistä se tuli? Ko. sulake on 12v järjestelmän sulake, eikä tuollasia virtoja edes pitäisi tulla mistään. Lopulta irrotettua tuli kytkinmatriisin 9. rivi sekä pelikentän alla ollut lisäsolenoidien ohjauskortti. Ja testiä.. ongelma katosi.

[kuva]

Minipelikenttä magneettiflipperein

Sitten kytkinmatriisin 9. rivi takaisin - ei ongelmia. Siispä ongelma selvitetty - lisäsolenoidien ohjauskortilla menee juuri sopivasti 12v ja 50v syötöt rinnakkain. Vielä uskomattomampi oli kuitenkin tuo oikosulkukohta, sitä ei nimittäin kyllä päältäpäin olisi voinut nopeasti päätellä. Kortti oli järkyttävän likainen, flipperipölyä oli niin paljon ettei vihreä piirilevykään enään näkynyt. Sitten tuli se oivallus - tuo flipperipölyhän on pääasiassa liikkuvista osista kulunutta metallia ja muovia, ja todennäköisesti johtaa sähköä!

Pesimme lopulta kortin puhtaaksi ja heitimme kiinni. Harmi vain ettei 3/4A sulakkeita enää ollut. Yleismittari sulakkeen tilalle väliaikaisesti - nyt CPU board ei enää savunnut. Harmi vain että vahinko oli jo tapahtunut CPU boardilla, tosin minulla sattui olemaan hyllyn päällä yksi ylimääräinen. Uusi tilalle ja siinä se oli. Haimme huoltoasemalta uuden sulakkeen.

Pelin viathan eivät toki tuohon loppuneet, mutta tuo oli silti se pahin. Seuraava oli kello, joka olikin hyvin paistunut. Siitä oli 00-minuuttiopto hajalla, eikä tilanteelle nyt ainakaan mahtanut mitään koska sopivia ei ollut. Pikkuhiljaa peli alkoi tulla pelattavammaksi ja sitä pystyi jo hieman kokeilemaan. Melko onnistunut päivä sinänsä, illemmalla pohdin uudestaan sitä kysymystä oliko päätös ottaa tähän mennessä kallein flipperini, TZ oikea. KYLLÄ HEMMETISSÄ OLI! :-)

25/11/00 - Siistiminen alkaa

[kuva]
Pelikentän alta - huomaa likaiset alarampit

Twilight Zone on kyllä aivan uskomaton patentti elektroniikkansa puolesta - WPC:n ohjausjärjestelmä ei ole sille riittänyt joten sitä on jatkettu joka suuntaan (mm. solenoideille on yksi lisäohjainkortti sekä kytkinmatriisi on 9x8 normaalin 8x8 sijaan). Myös mekaanisia mysteereitä on paljon ja suurin osa niistä reistasi rankan pelaamisen jälkeen. Itse pelilauta on kuitenkin hyvässä kunnossa, ensitöikseni pesin ja vahasin sen kunnolla.

Taivuttelin ja virittelin kaikkia reistaavia mekaanisia osia, nyt pallo ei pitäisi jäädä niin pahasti jumiin. Rocker-kickeri oli hajonnut, se ampui pallon minne sattui. Napsin Dr Whon raadosta autotallista yhden slingshotin kickerin ja laitoin tilalle - toimi erinomaisesti!

Yksi osa on kuitenkin pesun ja vahauksen jälkeen ylivoimaisesti yli muiden - pelikentän lasi nimittäin. Välittömästi kun lasi oli vahattu, peli oli sen näköinen että sen olisi voinut heittää Dreddin viereen eikä TZ olisi hävennyt Dreddin kromisäihkeen varjossa yhtään :)

Lamppuja pitää vielä ostaa - tarvin ainakin muutamia lamppuja jotka vilkkuvat itsekseen virtojen kytkemisen jälkeen sekä pieniä lasikantaisia lamppuja kelloon.

26/11/00 - Siivous valmiiksi

Eihän peliä ensimmäisinä päivinä VOINUT pestä aivan kokonaan kun himotti pelata :) Mutta nyt, otin irti kaikki rampit, minipelikentän, pohjarampit ja purkkapalloautomaatin. Hirveä hommahan tuossa oli, mutta nyt on koko peli täydellisesti pesty ja vahattu, lian ei enää pitäisi pesiä missään.

[kuva]

Vahaus minipelikentän alta

Säädin rocket kickerin uudestaan, se oli alkanut ampua liian ylös. Kello on edelleen rikki, opto pitäisi vaihtaa. Muilta osin peli näyttäisi nyt olevan kunnossa, kabinetti kaipaa kylläkin pesua.

27/11/00 - Pelikuntoon viilailu

Päivän pelaamisen jälkeen pelissä näyttäisi olevan 4 asiaa jotka täytyy vielä korjata. Ensimmäinen on pianon kytkin, kone kun antaa välillä pianosta slotmachinen. Toinen on kello, josta edelleen on opto hajalla, kolmas taas on slotmachinen ejecti, josta on johto irronnut ja viimeinen kabinetin etuosa, jossa on rumat jäljet lukkoraudasta.

Pesin kabinetin ja korjasin mustan maalauksen, kyljet ovat nyt aika hyvän näköiset. Etuosa vaatii pakkelointia, palaan siihen myöhemmin. Juotin kiinni slotmachinen kelan, se korjaantui sillä. Kelloon minulla ei edelleenkään optoa vielä ole.

01/12/00 - Kello, erä 1

Hankin kelloon sopivat optot ja ajattelin juotella ledejä kellotaulun takana olleiden minilamppujen tilalle. Lähdin vaihtamaan optoa ensimmäisenä. Uusi opto ei ollutkaan samanlainen kuin entinen, mutta sain sen silti siihen paikoilleen. Vaan eihän se toiminut, kello käyttäytyi kuten ennenkin, 00-minuuttiopto välkkyi miten sattui nyt heti virtojen laiton jälkeen, ennen se kesti sentään hetken ennenkuin vika ilmeni. Vaihdoin vanhan opton takaisin ja laitoin virrat päälle, nyt sekin bugitti heti alussa. Optojen kolvailuoperaatio ei ollut mitenkään simppeliä, joten annoin asian tältä päivältä olla kun alkoi väsyttää.

02/12/00 - Kello, erä 2

[kuva]
Analoginen kello

Aloitin tänään suoraan ledien vaihdolla. Vaan sekin jatkui eilisellä onnella, aluksi ledit eivät palaneet ollenkaan. Tein vaikka millaisia testijuotoksia, eivät palaneet. Lopulta huoneen valojen ollessa pois päältä huomasin että kyllähän ne pahukset paloivatkin, äärimmäisen himmeästi vaan!

Jatkoin taistelua vastuksen vaihdon jälkeen, nyt alkoi pikkuhiljaa onnistua. Lopputulos ledien kanssa oli melko onnistunut, laitoin entisten neljän minihehkulampun tilalle 8 lediä. TZ:n kellossa nimittäin on suunnitteluvirhe: nuo 4 hehkulamppua saavat aikaan hirveän kuumuuden eikä kellossa ole minkäänlaisia tuuletusreikiä. Tämä saa ajan kuluessa lämmön nousemaan lähelle muovin sulamisrajaa ja kellon toiminnalle kriittiset optokytkimet hajoavat. Tälle on monia korjaustapoja, mutta päätin itse testata ensiksi ledejä.

Laitoin 6 keltaista ja 2 punaista lediä (kellotaulussa on 3 ekaa varttituntia keltaisen sävyillä ja viimeinen punaisella). Mitä nopeasti testailin, kellotaulu näytti hyvältä myös huoneen valojen ollessa päällä ja vielä paremmalta ilman.

Mutta sitten siihen optoon: vaihdoin tälläkertaa ensiksi ongelmana olleen halkeileen vastuksen ja jätin vanhan opton. Lopputuloksen aiheuttamat kommentit täytyi kuitenkin sensuroida tästä korjauspäiväkirjasta - se PE******N optokin oli sitten rikki vastuksen kanssa! No, kone oli kasassa, vaihdan uuden opton myöhemmin. Taidan maanantaina käväistä hieman shoppailemassa Pelikalla - tarvitsen nimittäin vasempaan yläflipperiin uuden kelan...

03/12/00 - VUK

Huomasin ikävän vian - VUK joka heittää pallon purkkapalloautomaattiin, ei jaksanutkaan ampua palloa tarpeeksi pitkälle ylös, vaan lopputulos oli että pallo hyppäsi vain puoleen väliin ja kone jäi ikuiseksi ajaksi naputtelemaan sitä. Tämä sotki myös pallolaskurin jossain välissä ja tuli aikaan multiball jonka ensimmäisen pallon alasmeneminen lopetti pelin.

[kuva]

Vertical Up Kicker purkkapalloautomaatin alla

Pengoin rojuja aikani kunnes löysin uuden osan vanhasta Dr Whon pelilaudasta joka lojui autotallissa. Ja nyt, VUK toimii jälleen ja pallot menevät purkkapalloautomaattiin....

04/12/00 - Kone taistelee vastaan

Aamun tunneilla otin kellon vaihteeksi työn alle ja iskin uuden optonkin. En löytänyt aivan heti sanoja sille, kun kone uudesta optosta huolimatta ei toiminut - se käyttäytyy edelleen kuin 00-minuuttiopto olisi risa. Mikä IHME tossa oikein mättää...?

Käväisin aamusella ostamassa valkoisia kumiosia ja uuden kelan sekä muuta pikkurojua koneeseen. Vasemmassa yläflipperissä (jossa on pieni maila) oli jonkun asentajaneron jäljiltä FL11629-kelat, eli vahvinta mitä löytyy. Ei ihme että lähistöllä olleet pleksit olivat olleet koetuksella (mutta kestivät kuitenkin!). Nyt tilalla on oikea kela, FL11753. Pelin käytökseen tuo ei kuitenkaan näyttänyt paljoa vaikuttavan, pallo lähtee ehkä hieman vähemmän äkäisesti ja lätkin hetken aikaa palloa minne sattui kunnes sain ajoituksen kohdalleen.

TZ:aan kuuluu alunperin valkoinen kumirengassetti, tosin ajan kuluessa joku on korvannut osan niistä mustilla. Vaihdoin kaikki mustat kumirenkut valkoisiin, kone alkoi näyttää välittömästi jotenkin valoisammalle.

Ja seuraavaksi minua pahasti vaivannut manuaalinen plungeri - sen holkki oli kulunut niin väljäksi että skillshot ei ollut enää mikään taitolaji vaan puhdasta säkää. Nyt se on jälleen taitolaji! :-)

Sitten se viimeinen yritys - saada keraaminen PowerBall jälleen valkoiseksi. PowerBall on paljon kovempaa materiaalia kuin tavalliset teräspallot, mutta sen pinta ajan kuluessa on harmaantunut, kun se pitäisi olla aivan puhtaan valkoinen. Älä naura, mutta erään nerokkaan idean jälkeen kokeilin siihen valkaisevaa hammastahnaa, joka kuitenkaan ei valkaissut sitä niin paljon kuin olisin odottanut - pitäisiköhän pestä PowerBall aina aamuin ja illoin hampaiden pesun yhteydessä...? Sitten kokeilin Starclean-ainetta, jonka mainostettiin tehoavan kaikkeen. Eipä lunastanut tuo aine lupaustaan. Viimeinen yritys tälle päivälle: pallo pesukoneeseen! :) Lopputulos? Se on edelleen harmaa.

09/12/00 - Työn alla jälleen

[kuva]
Carlake vanhan maalin kliineri

Ensiksi iskin kiinni kabinetin etuosassa olleisiin ikäviin murtoraudan jälkiin. Sen osan puusta minkä pystyi pelastamaan, valelin liimalla ja laitoin kiinni puristimin, vaneri oli alkanut mennä silpuksi mutta eiköhän tuo korjaa tilanteen. Kunhan liima kuivaa, aloitan pakkeloinnin...

Pohdin tarkemmin tuota kellon vikaa ja tulin siihen lopputulokseen että vika on 00-minuuttiopton perässä olevassa LM339:ssä. Seurasin piuhoja ja löysin kortin, kyseessä on pelikentän alle pultattu kortti, jossa on 3 kappaletta LM339:ejä ja vastuksia.

Käväisin kaupungilla ja ostin 'Carlake Vanhan maalin kliineri'-nimistä ainetta joka kuulemma tepsii harmaantuneeseen powerballiin. Hinkkasin sitten autuaasti rätillä ja tolla aineella powerballia parikymmentä minuuttia. Ja toden totta - nyt se on todellakin puhtaan valkoinen.

Kaivoin Dr Whon raadosta yhden LM339:n ja vaihdoin sen työn alla olleeseen korttiin. Virrat päälle... eikä vaikutusta. Taisto jatkuu jälleen huomenna. Jessus.

10/12/00 - Houston, we have... um... clock working now

Aloitin päivän heittämällä pakkelia kabinetin vaurioituneisiin osiin. Kolikkoluukkua ei saanut kiinni edelleenkään, joten pelaamisen sijaan ajattelin katsoa hieman kelloa.

Pohdimme IRCissä hommaa vaikka miten pitkään, mutta ensimmäinen ongelma oli miten päästä menuihin ilman operaattorinappeja? Ratkaisu oli pala rautalankaa ja hieman luovaa kikkailua. Näin hieman epäkäyttäjäystävällisellä käyttöliittymällä ajoin kellon testiä ja kokeilin läpi kaikkea. Viimein tuli se testiratkaisu - vaihdoin uuden 00-minuuttiopton tilalle vanhan Dreddin flipperinapeista otetun. Ja kello alkoi välittömästi toimia. AAARG!

Kyllä sitä vikaa haettiin kaikkialta muualta, kun optokin oli vaihdettu. No, kellon mysteeri on nyt ratkaistu, enää odottelen että pakkelit kuivuvat että pääsisi maalailemaan...

15/12/00 - Palasia paikoilleen

Nyt viikon jälkeen pöydällä odotteli hitsattu slotmachinen scooppi. Se oli murtunut melko ikävästi (TZ:n tyyppivika), mutta en valitettavasti sitä itse saanut hitsattua, sillä MIGi ei oikein sovellu ruostumattomaan teräkseen. Ramppi vietiin lopulta ammattihitsaajalle, joka nauroi kun kuuli mistä osa oli ja velotti kympin (=pullakahvit läheisestä kahvilasta :) Etuosan maalaamisessa riittää vielä ainakin hetkeksi tekemistä.

Pulttasin slotmachinen scoopin takaisin paikoilleen. Se oli murtuessaan tuhonnut sen päällä olleen pleksin, joka oli nyt murtunut kahtia. Palaset oli sittemmin yleisvalaistus taivuttanut, joten ne eivät liimaantuneet suoraan yhteen. Aloin muistella kaikkia RGP:n hyviä korjausniksejä asiaan, uuniin en niitä ainakaan laittaisi. Lopulta päädyin hiustenkuivaajaan, jolla puhalsin 40 sekuntia pleksejä täydellä teholla ja pistin sitten hetkeksi sanakirjan väliin ja tallasin päälle. Pleksit oikenivat nätisti ja heitin ne yhteen araldiitillä. Saumakohta näkyy kyllä kun pleksissä on läpinäkyvää aluetta hieman, mutta nyt tuo on kasassa kuitenkin...

16/12/00 - Maalauksia

Hioin kabinetin etuosan valmiiksi ja vetäisin mustan pohjamaalin paikoilleen. Kunhan maali on kuivanut, voin kiinnittää jälleen kolikkoluukun ja pääsen pelaamaan. Huomasin virtoja päälle laitettaessa oudon jutun - purkkapalloautomaatin upkickerin opto ei toimi. Kunhan saan kolikkoluukun paikoilleen, alan tutkia sitä tarkemmin...

17/12/00 - Kytkinongelma

Lähdin liikkeelle purkkapalloautomaatin VUK:n optokytkimestä - vaihdoin siitä kummatkin puoliskot ilman tulosta. Katselin kytkentäkaavioita hetken aikaa ja totesin että tuo kytkinhän näyttää menevän sen LM339-piirin läpi minkä jo kerrain vaihdoin, ilmeisesti vaihdettu piiri oli risa. Kiskoin 10-opton ohjainkortin irti ja poistin LM339:n. Heitin tilalle kannan samalla kun niitä viimeksi ei ollut. Sitten virtaa ja... Se toimi! Nyt TZ on kuvioinnin maalausta lukuunottamatta melko hyvin läjässä.

20/12/00 - Uudet LEDit

Tilasin 8 kappaletta superkirkkaita ledejä ja laitoin ne kelloon entisten sijaan. Nyt valaistus on huomattavasti kirkkaampi ja kellossa on vaalean sininen hohto. Lopputulos on minusta itseasiassa parannus alkuperäiseen hehkulamppuversioon.

[kuva]

Kello & Sapphire-LEDit

Oheinen kuva on otettu digitaalikameralla, joka häiriintyi kovasti siitä että nuo valot välkkyvät ja tuo sinisen sävy tummentui huomattavasti.

08/01/01 - Valaistusta

Käväistessäni Tuukan luona totesin että TZ:ssani olevan osan valaistusta pimeänä. En edes tiennyt että minipelikentän allakin pitäisi olla valoja, mutta uskottava se oli kun näki. Kotona sitten kaivoin kyseiset valot esiin ja vaihdoin. Ihme juttu, olin mielestäni käynyt pelin aika hyvin läpi, mutta moiset jemmalamput olivat menneet täysin ohi.

19/01/01 - Customointia

[kuva]
Flasheri modifikaatio

Näin siinä aina käy, aiot korjata jotain pientä ja sitten antaudutkin totaaliseen muutteluintoon.

Luin newsseistä, kuinka alkuperäisessä TZ prototyypissä oli flasherit pelikentän ovipaneelin 'GUM', 'BALL', 'LOCK 1' ja 'LOCK 2' alla. Kustannussyistä nämä sitten karsittiin myöhemmin pois ja ajan myötä myös piirilevystä katosi paikat noilta. Useimmissa koneissa on kuitenkin vielä ovipaneeleiden valaistuspiirilevy, jossa on kaksi tyhjää paikkaa 'GUM' ja 'BALL' sanojen alla. Niissä kuuluisi olla flasherit, jotka ovat rinnan kytketty pelikentän muiden flasherien kanssa. Tämä tietysti antoi idean tehdä muutos, kun se kerran oli vielä mahdollinen eikä softasta kiinni.

'GUMBALL'-flasherit oli alunperin kytketty niin, että vasemman rampin flasheri oli sanan 'GUM' kohdalla ja oikeassa ylälaidassa oleva flasheri oli taas 'BALL'-sanan kohdalla. Siispä, seurasin mistä piuhat kyseisiin flashereihin menivät, ja sitten pieni pala pois johtojen eristettä ja jatkopiuhat paikoilleen. Sitten hain autotallissa olevasta Doctor Whon raadosta pari flasherin kantaa, ja pulttasin ne kiinni tuohon valaistuspiirilevyyn. Ja sitten juuri juotetut johdot sinne. Onneksi tuli testattua niitä ennen juottamista - ensimmäisellä kerralla menivät nimittäin väärin päin :-)

Kun kaikki oli kunnossa, pieni kolvaus, sähköteippiä ympärille ja siinä on. Ripustin uudet piuhat kulkemaan nätisti muiden johtokimppujen mukaan nippusiteillä.

Kieltämättä omalaatuisen ilmiön flasherit saivatkin aikaan - koko keskikenttä on jotenkin räikeämmän näköinen kaikissa valoefekteissä, mutta kyseiset flasherit eivät koskaan ole häiritsevästi päällä. Ja TZ omistajille sitten vielä pikaisesti kytkentä: 'GUM': BLACK-YELLOW RED-WHITE (U.L. RAMP) 'BALL': GREEN-WHITE RED-WHITE (U.R. RAMP)

23/01/01 - Siivous

Alkuperäisestä täyspesusta huolimatta joku paikka oli ilmeisesti unohtunut pestä, koska kenttä likaantui todella nopeasti. Otin sitten ja kävin järjestelmällisesti koko pelin läpi, pari päivää siinä meni, mutta nyt sitten on jokaikinen läpi (myös purkkapalloautomaatti jälleen) pesty ja vahattu. Lopullinen syyllinen taisi olla vanhat flipperien kumit ja ballthrough. Purkkapalloautomaatti oli mennyt hirveään kuntoon ja uitinkin sitä oikein kunnolla ja vahasin sisukset lopuksi. Eiköhän se nyt ala kestää.

04/02/01 - Metallinpaljastin, taas.

Jälleen kerran näin, kuinka Powerball tuli kentälle ball througista mutta peli luuli sitä normaaliksi palloksi. Otin metallinpaljastimen tarkempaan syyniin, näköjään toisesta sen pelikenttään kiinnittävistä ruuveista oli mennyt kierteet. Kiristin toisen varovasti hieman tiukemmalle ja haen ensikerralla jotain ruuvinjumitusainetta :-)

Nyt se toimii jälleen, seuraavalla takkuamiskerralla pistän sitten locktiteä siihen. Tuo on sellaista liimamaista tahmaa, joka kuivaa muttei kovetu, rehellisesti sanottuna se näyttää ihan räältä, mutta estää etteivät ruuvit esimerkiksi tärinässä pyöri irti.

10/02/01 - Miniflipperin uusi kumirenkku

Järjestin vasempaan yläflipperiin uuden kumirenkaan, se sattui olemaan saman värinen kuin originaali, eli punainen. Vaan mistähän mahdan saada 3 punaista kumirenkkua muihin mailoihin?

16/02/01 - Subbari

[kuva]
Subbari
Olen jo pidemmän aikaa harkinnut subbarin lisäämistä flipperiin, mutta ei vaan ole tullut koskaan ostettua sitten elementtejä. Nyt kuitenkin sain tuon ostoksen aikaiseksi ja rakensin ensimmäisen version subbarista. Voin todeta, että 8"; subbari sopii aivan erinomaisesti flipperiin eikä suurempaa pidä edes harkita - tuo 8" vehje sopii juuri entisen 5" pohjakajarin paikalle kunhan vaan kiskoo ruuvit entisestä pois.

Jakosuotimena on nyt 26-1500 kela, tosin taidan kyllä rakentaa tähän vielä aivan 'oikeankin' jakosuotimen. Ainakin peliin tuli mukavat tärinät, jotka tuntuvat etenkin bonuksen laskussa, rocket kickerissä ja tietysti 'the powerin' äänessä.

Ja kuten tavallista, tästä on nyt olemassa myös dokumentti omistajalle-osiossa.

10/03/01 - Flipperikumit

Twilight Zoneen kuuluu punaiset flipperikumit. Saadessani koneen siinä oli kuitenkin mustat, joten olen metsästänyt jo hetken aikaa noita punaisia. Pikkuflipperiin löysin yhden, mutta nyt löysin 3 kappaletta isoihin mailoihin soveltuvia, joten nyt TZ pitäisi olla aika lähellä alkuperäistä.

19/03/01 - Hionta

Tässä pari päivää sitten kävi loistokämmi - pulttasin kolikkoluukkua irti, kun kolmen pultin jälkeen aloin muistella että 'outo juttu, ihan kun tässä ei neljättä olisikaan' ja samalla kuului räsähdys :-) Uskomattoman huonosta materiaalista tehty luukun karmi hajosi säpäleiksi joten nyt sitten TZ:ssa ei ole kolikkoluukkua. No, nyt kun luukku sitten on poissa, hoidin seuraavan vaiheen, nimittäin hiomisen. Etupaneeli ei vieläkään ollut aivan sileä, joten sitä täytyi hieman käsitellä juuri hankitulla hiomahärvelillä. Ja kylläpä siitä tulikin sileä :-) Nyt vaan täytyisi kehittää vaikkapa jotain hienojakoista maalia pohjavärin maalaukseen.

21/03/01 - Pesu

Kun napsautin koneen tänään päälle, jäin tujottamaan ennen aivan peilipintaista pelikenttää - nyt se oli aivan sumea. Kiskoin lasi irti ja tutkin tarkemmin - koko kone oli aivan täynnä pakkeli/puupölyä. Eihän siinä muu sitten auttanut, kun ottaa koko kone jälleen palasiksi, kävin läpi kaiken mitä kentällä oli, pölyä oli jopa kellon sisällä! Samalla irrotin ja pesin kellon koko koneiston ja suihkautin hieman sprayvaseliinia sekaan. Nyt kellokin kuulostaa siltä miltä sen pitäisi eikä siitä lähde enää sellaista terävää käyntiääntä.

Nyt kun kerran kone oli jälleen vähän joka puolella huonetta, otin ja kokeilin Novus #1 + #2 yhdistelmää kaikkeen mahdolliseen. Kellon läpinäkyvä kotelo oli lämpenemisen takia muuttunut osittain oranssiksi - nyt se on jälleen läpinäkyvä. Vasen ramppi oli sumentunut niistä kohdista joissa pallo kulkee, nyt se on jälleen kiiltävä ja sileä. Lisäksi lasi tuli pestyä kummaltakin puolelta jälleen, paitsi tämä oli ensimmäinen kerta kun käytin Winduksen lasinpesuainetta siihen, ero entiseen fairy+vesipesuun oli järkyttävä, nyt lasi oli heti kättelyssä aivan siisti, yhdellä työvaiheella!

Noniin, nyt kone kiiltelee jälleen kentän osalta, etupaneelikin on nyt valmiiksi hiottu, enää pitää hoitaa maalipuoli ja kehittää jostain kolikkoluukun karmit...

26/03/01 - Kolikkoluukun raamit

Samalla kun hain Gilliganiin uuden transliten, hommasin myös uuden ehdan Williams-kolikkoluukun karmin. Tämän karmin kanssa tuo coindoor interlock-kytkin on myös paikoillaan. Laitan uuden raamin paikoilleen kunhan etupaneelin maalaus valmistuu.

01/04/01 - Koristemaalaus

Paikkamaalasin start-napin ympärillä olevan spiraalikuvion loppuun. Pieniä paikkamaalauksia tulen vielä tekemään, mutta uskaltaisin sanoa että kone on nyt 'valmis'.

02/04/01 - Uusia kumeja

Mitä ihmettä?! Yllättäen tarkka silmäni huomasi, että pelilaudalla ei ole vain yksi, vaan KAKSI väärän väristä tolpankärkeä! :) Äkkiä vaihtoon. Vaihdoin samalla pari kumilenkkiäkin.

29/11/01 - Metallinpaljastin ja muutostöitä

Ja kyllä sitä Twilightiä onkin tullut pelattua oikein kunnolla, nyt kuitenkin koneeseen oli ilmaantunut kolme ongelmaa joten kiskoin Fish Talesin pois tieltä ja otin koneen käsittelyyn.

Tässä koneessa on alkuperäinen ledikelloni, joka siis ajan kuluessa on kärähtänyt ja pitäisi päivittää uuteen kirkkaampaan ja kestävään malliin. Lisäksi ballthrough metallinpaljastin on alkanut takkuamaan jälleen. Lisäksi kone likaantuu edelleen todella nopeasti, en vain ymmärrä mistä ihmeestä lika tulee, mutta nyt tuokin on pakko selvittää kun en halua olla joka 20 pelin jälkeen pyyhkimässä kenttää. Ja viimeisimmäksi tietysti - peräti Sloveniasta asti lähetyksenä saapui slotmachinen tukikappale, joka estää lentopallojen lähdön slotmachinen vieressä olevasta 5M-targetista.

Ensimmäisenä asensin tukikappaleen paikoilleen, se oli metallinen läpäkkä joka tukee tuota targettia niin että se pysyy hieman etukenossa ja näinollen estää lentopallon.

Seuraavaksi iskin kiinni kelloon, juottelin irti vanhat ledit ja modifioin piirilevyn ledikello II:n suunnitelman mukaan, täytyy varmaan lisätä tämä tonne TZ:n virittelyosioon. Uudet ledit toimivat hyvin, joskin en löytänyt kuin 220 ohmin vastuksen joten jäivät ehkä aavistuksen himmeiksi mutta ei häiritsevästi; kello näkyy pimeässä hyvin. Edelliset ledit olivat suurimmaksi osaksi hajonneet. Nyt virittämäni versio on ollut jopa operointikäytössä ja näyttää kestävän pitkäaikaistakin jatkuva käyttöä ja lämpiää vähemmän kuin edellinen.

01/12/01 - Puhdistus

Edellinen urakka päättyi siihen että kaverit tulivat ja repivät minut puoliväkisin Utin ABC:hen pelittämään Junkyardia ja TZ jäi kesken. Nytpä siis oli jälleen aikaa jatkaa projektia.

[kuva]

Yläkenttä

Irroittaessa pääramppia huomasin että oikean orbitin yläpuolella olevassa "shoot here to load gumball /w lit"-kyltissä oli takana kärähtänyt lamppu. Mielenkiintoista sinänsä, tiesin kyllä että kyltissä on punainen lamppu joka näyttää milloin purkkapalloautomaatti on käytössä, mutta toisesta lampusta joka valaisee kyltin tekstin en tiennyt. Tämä lamppu paljastui olevan osa yleisvalaistusta.

Kiskoin lopulta päärampin irti ja totesin että se on likaantunut pahasti. Kiillotin sen uusiksi novuksella ja vahasin. Seuraavaksi irtosi oikean puolen ramppi ja vahasin senkin. Lopulta yli tunnin taistelun jälkeen sain ball lockin irti ja siellä allahan se lika sitten loppujenlopuksi pesi. Pesin ja vahasin alueen ja aloin koota peliä takaisin läjään.

Tässä vaiheessa olo alkoi olla aika erikoinen, ei meinannut pysyä jaloilla ja huimasi - sinoli ja vaha eivät tee hyvää päälle. En luovuttanut vaan aloin pelata Road Showta kunnes olo paranee. Rajusti koneeseen nojaten sain lopulta 2.3 miljardia kasaan :)

Muutaman tunnin puuhasin muuta jolloin pahin päänsärky hellitti ja palasin projektiin. Kasasin pelin loppuun ja siirryin seuraavaan osaan, minipelikenttään ja bumpperialueeseen. Minipelikenttä irtosi helposti ja palasti alla muhineen lian; tuolta lockista liikeelle lähtenyt lika oli nyt kaikkialla koneessa ja kaikki vakioradat joissa pallo liikkui kaaria pitkin täytyi puhdistaa.

02/12/01 - Valmis

Ja sitten finaalivaihe, minipelikenttä paikoilleen, loput irtoroinat ruuvattiin kiinni ja sitten pelaamaan. Ihmettekin miksi kenttä näytti niin synkältä, kunnes ensimmäisellä battle the powerilla huomasin ettei minipelikentän johdot olleet kiinni. Auh :)

Johdot kiinni ja pelaamaan. 1.360 miljardia ja LITZ, ok. Peli taitaa olla kunnossa.

25/01/02 - Pikkukorjaus ja subbari

Kun Fish Tales nyt oli poissa tieltä, otin TZ:nkin auki. Ensimmäisenä asensin paikoilleen uuden jakosuotimen subbariin, tälläkertaa kyseessä oli ihan 'tarkoitukseen' suunnattu kela. Ääni ei kuitenkaan oikeastaan muuttunut merkittävästi.

Pohjaramppi näytti likaantuneen TZ:stakin, joten korkkasin kaikki 3 niistä irti, pesin ja vahasin uusiksi. Eiköhän tuo taas vähäksi aikaa kelpaa.

Testipelin aikana toinen metallinpaljastimista alkoi kenkkuilla mutta tuli säädöllä kuitenkin kuntoon. Muuten kone näyttää olevan ok.

29/08/02 - Patterit ja säätöä

Vaihdoin TZ:stakin patterit tässä aamutuimaan. Jostain syystä tässä koneessa ei ollut tuota paristojen vaihdon päivämäärää merkitty ollenkaan, joten vaihdoin ne ihan suosiolla kaiken varalta. Päivyri kyllä oli jätättänyt tässäkin, että kaiketi ne finaalissa alkoivat olla.

Minua on pidemmän aikaa rassannut koneen huono plungeri, joten korkkasin sen irti, vahasin varren ja vaihdoin holkin. Nyt se toimii jälleen kuin uusi, hyvä niin. Muuten kone on toiminut takkuilematta koko ajan sitten viime päiväkirjamerkinnän. Ja hyvä niin.

13/03/03 - Lamppujen vaihtoa ym.

Kone onkin toiminut suhteellisen nätisti, joskin nyt lamppuja oli kärventynyt muutama kappale kentältä, joten pesin ja vahasin koneen, sekä vaihdoin kuolleet lamput pois.

Oikean rampin divertterille on näköjään tullut ikävä tapa ajoittain heittää pallo jotenkin mystisesti sivuun, taivuttelin hieman mekanismia siinä toivossa, että ongelma katoaisi. Rocket kicker ampuilee vieläkin satunnaisesti huteja paremman kickerin varren muoviosan puutteessa, ja ilmeisesti kovan kulman takia pallo ajoittain hyppää kuopasta pois tullessaan plungerilta.

Jälkimmäiseen ongelmaan koitin modifioida tuota kickerille johtavaa reittiä kaventamalla sitä kumipalalla, jolloin pallon nopeus toivon mukaan hidastuu jonkun verran. Aika näyttää onko korjaus toimiva.

29/09/03 - Lisää säätöä

Edellinen korjaukseni ei loppujen lopuksi toiminut toivotulla tavalla, joten korkkasin sen pois. Nyt kuitenkin keksin idean; vaihdoin oikean yläflipperin takana olevan metallilevyn toisen kiinnitysruuvin tilalle pienen pylvään ja siihen ympärille Dr. Who:n raadosta repäistyn tolpankoristeen. Nytpä siitä tuli pätevä viritys, eikä pallo enää hyppää yli. Kun seurasin viritystä käytännössä, näki miten usein pallo itseasiassa tuli liian kovalla vauhdilla kyseiseen kohtaan.

[kuva]

Rocker kickerin alue, ennen ja jälkeen

Toivottavasti nyt onnistaa paremmin :-) Säädin samalla myös alemman metallinpaljastimen uusiksi, oli alkanut taas takkuamaan. Pirun pitkään se kestikin.

02/10/03 - Slot machinen kickeri hajalla

Ei olisi vaan suosiolla pitänyt sanoa mitään kuten "pirun pitkään se kestikin". Nämä ovat ne taikasanat, jotka saavat yleensä muutkin laitteet kuin flipperit hajalle.

No, kuitenkin, kesken pelin pallo juuttui slot machineen, eikä enää tullut ulos. Sitten se ongelma: Fish Tales on edessä ja itse asiassa vähän joka puolella huonetta, en saa sitä siirrettyä. Mietin hetken, ja sitten patenttiosasto sai idean: juotan sen kolikkoluukun kautta! :-)

Kuorin johdosta vähän matkaa, pyöräytin sen kelan juotoskohdan ympärille, ja sitten kummatkin kädet koneen sisällä MagLitellä valaisten tein onnistuneen kolvauksen. TZ jälleen läjässä.

??/07/09 - Demoefekti

Vanha purkkiajan kaverini, nykyinen peliharrastaja marble saapui vieraakseni uuteen asuntooni. Pelailimme ja juttelimme siinä jokusen tunnin. Kesken TZ-peliä kuitenkin kuulin perin merkillisen äänen. Ihan kuin pallo olisi tipahtanut kabinetin pohjalle. Gumball machineen mennyt pallo ei myöskään ilmestynyt mistään. Voi perkele.

Tarkempi tutkimus osoitti, että pallo ei ollut pohjalla, vaan se mitä Gumball machinen VUKn varresta oli jäljellä. TZ:aan kuuluvan erikoisen upkickerin varren kaivaminen olikin sitten työn takana. Ja alkuperäinen osa oli käsittämättömän heiveröinen. Ja kallis.

01/08/09 - Pat. Os. Asnt.

Appiukkoni tuli käväisemään ja mainisin ohimennen koneen rikkinäisestä osasta. Tutkimme molemmat sitä ja appiukkoni ehdotti, että varren läpi voisi porata suoraan ylhäältäpäin reiän ja vetää siitä ruuvin, jolloin ruuvi pitäisi koko pakettia kasassa. Normaalisti plungerin varren perässä oleva muoviosa oli melko heppoisesti kiinni. Itse rakennettu versio on käytännössä tuhoutumaton. Mikä flipperikielessä tarkoittaa, että se kestää kentällä noin kuukauden.

Uusi osa on kuitenkin paikallaan ja toimii erinomaisesti. Kiitokset Haminan suuntaan tästä!

01/12/10 - LEDitekniikkaa

Maailma on ehtinyt muuttua kovasti siitä, kun viimeksi olen shoppaillut oikein ajan kanssa flipperin osia. TZ:aan kuuluu backboxiin erityisiä itsekseen vilkkuvia polttimoita, joita olen viimeksi tainnut ennen TZ:aa nähdä elektromekaanisissa koneissa. Nämä erikoispolttimot TZ:ssa menevät kuitenkin #555-lampun kantaan ja ovat nykyisin perin hankalia löytää ja kaupan päälle todella kalliita, verrattuna metallikantaisiin.

Suoritin sen verran teollisuuvakoilua, että totesin Tuukan vaihtaneen näiden kuuden lampun kannat metallikantaisiin ja käyttäneen hyvin saatavilla olevaa metallikantaista versiota. Lähdin sitten ostamaan moisia Marco specialtiesista, kun silmiini osui #555-kantaan menevä LEDi-versio aiheesta. Näin itsekin vasta äskettäin koneen, joka oli täysin LEDivaloilla, eikä se valitettavasti ollut aivan vielä siinä, missä perinteiset hehkulamput. Lähellä kuitenkin. Ehkä LEDilamppujen kehittyessä vielä pari sukupolvea löydän viimein semmoiset, jotka emuloivat hehkulamppujen syttymis- ja sammumisaikaa.

Mutta kun nämä vilkkulamput spottasin, päätin hypätä sen verran LEDijunaan, että ostin 6 kappaletta niitä itselleni. Tilasin samalla tavalliseen kantaan meneviä lamppuja 12 kappaletta. Laitan niitä koneisiini semmoisiin paikkoihin, missä normaalisti palanut lamppu saa puolestani odottaa seuraavaa suurempaa korjausoperaatiota. Katsotaan, mitä posti tuo.

15/12/10 - Vilkkuu taas

Noniin, hieman yli 10 vuotta TZ:n ostamisen jälkeen siinä on taas alkuperäisellä tavalla vilkkuvat valot backboxissa!

Muilta osin LEDikokeilu jäi tähän, sillä tilasin väärän kokoisia lamppuja vahingossa. No, hypätään sitten vaikka seuraavaan ledien sukupolven junaan...

11/01/11 - Pallokourun hutilyönti

Tässä yksilössä on vuosia ollut harmillinen ominaisuus - se lyö satunnaisesti pallon manuaaliplungerin puolelle, vaikka autoplungerille ohjaava divertteri olisi kiinni. Fish Talesiin tehty säätö kuitenkin antoi minulle uuden idean miten ratkaista ongelma ja niin säädin pallokourusta tulevaa ohjausläppää hieman alaspäin. Nyt pallot menevät minne pitääkin!

Pallokourun metallinpaljastin oli alkanut myös taas reistata. Ruuvasin sen kokonaan irti ja liimasin ruuvinreikiin hammastikun päät. Toivon mukaan nyt pitäisi viimein pysyä paikallaan.

Koneessa näyttää olevan harmillisesti sitä kumilenkkimallia, mikä murenee ajan kanssa itsestään. Erityisesti slingshotit alkoivat olla melko valmiissa kunnossa, täytyy uusia koko setti samalla, kun on TZ:n täyshuollon vuoro.

19/01/11 - Pallokourun hutilyönti

[kuva] Tämän TZ:n jalkapultit ovat aina olleet todella huterat. Joku on kerran vääntänyt pultit kiinni hampaat irvessä ja tuhonnut pulttien taustalevyn. Olen pitkään meinannut ostaa semmoisen, mutta ei ole osunut kohdalle. Sillävälin jalat ovat olleet toisella puolella yhdellä mutterilla kiinni. Kone alkoi kuitenkin olla epäilyttävän letkun oloinen, joten vilkaisin pultteja. Mutterit olivat täristyneet irti ja kone oli käytännössä kierteettömien pulttien taustalevyjen varassa pystyssä! Laitoin hätäkorjaukseksi jokaiseen jalan pulttiin lukkomutterin, kunnes saan aikaiseksi kaivaa jostain oikeat osat.

Kentällä olevat rapistuvat kumiosat ovat näköjään tulleet päätökseen. Tulossa on uusi kokonainen kumilenkkisarja, mutta nyt oli pakko vaihtaa ne kriittisimmät, ennenkuin sotku murenevasta kumista tulee entistä pahemmaksi. Pyyhin samalla pahimmat kumisotkut pois.

Toinen huomiota vaatinut kohta oli pallokourun solenoidi. Sen mekanismi on niitä harvoja flipperissä voitelua vaativia kohtia. Alkuperäiset rasvat olivat kovettuneet, joten pistin silikonipohjaista voiteluainetta tilalle. Naureskelin, että Pinball Ninja käyttää ihan samaa.

[kuva]

Tämä on yllättävän hyvää ainetta; ei kovetu eikä kerää pahemmin flipperipölyä

Nyt joutaa pelata taas hetken, kunnes kumilenkkisetti saapuu ja pääsen pistämään TZ:nkin täysremppaan.

31/08/11 - Linkkilaho

Vähän suuremmalla porukalla pelatessa oikea ylämaila jäi puoleen väliin kesken pelin. Oletin aluksi, että maila jumitti EOS-kytkimeen, mutta siitä olikin linkki murtunut plungerista. Olin ihan varma, että minulla on plungereita kasa jäljellä, mutta ne menivätkin tietysti Big Gunsiin. No, täytyy tilata lisää...

30/12/11 - Suuntana Haitaritehdas

Kun työpaikalta järjestyi ihan ammattimaista kuljetushenkilöstöä, lähti tänään kotoani kolme konetta Haitaritehtaalle. Minulla on nyt viimein uusi linkki oikeaan ylämailaan, mutta tietysti tuumakokoinen hylsysarjani jäi kotiin.

[kuva]

6 koneistani Haitaritehtaalla.

Tehdas alkaa melkein näyttää pelipaikalle hiljalleen.

31/12/11 - Pelikunnossa

Ei TZ:aa voinut jättää muille näytille siinä kunnossa missä se oli. Kävin heittämässä uuden plungerin paikalleen. Katselin, että muutkin mailat todennäköisesti kaipaavat hiljalleen rebuildia. Tarkoitus on tehdä täyshuolto koneelle samalla, kun vaihdan kaikki kumit viimeinkin. Lenkkisetti on jo tilattuna, haen toivon mukaan Apollonkadun peli-illasta sen ensi Tammikuussa mukaan...

Pelasin testipelinkin, 140M. Onneksi kukaan ei nähnyt.

06/01/12 - Plungerin holkki

Koneen manuaaliplungeri on muuttunut ikävän tahmaiseksi ja satunnaisesti toimivaksi. Päädyin lopulta vaihtamaan holkin siitä ja ongelma ratkesi. Oikeastaan tämä antaa ihan konkreettisen tuntuman sille, miksi keloista häviää lyöntivoima holkin kuluessa.

31/03/12 - Idän nopein

Wanhan Haitaritehtaan avajaisten järjestely on vienyt paljon aikaa ja koneiden loppuvirittely on jäänyt viime tippaan. Yksi asia mitä todella halusin tehdä, oli laittaa TZ:aan uusi kumisetti. Avajaiset olivat virallisesti aukeamassa 15:00 ja kello oli siinä 14:00 tienoolla. Otetaan haasteena!

Nyhdin koneen rivistä ja aloimme shopata sitä toisen puoliskoni Pilvin kanssa. Molemmilla oli puolikas kentästä työstettävänä pura-putsaa-kumita-kokoa -metodilla. Suurin jarru oli minipelikenttä, jossa edellinen säätäjä oli näköjään vääntänyt yhden ruuveista muodottomaksi. Onneksi Tensikka ystävällisesti taisteli ruuvia vastaan samalla kun minä ja Pilvi käsittelimme muuta kenttää.

45 minuuttia myöhemmin TZ oli jälleen kasassa, hohtavan valkoisella kumisarjalla ja puhtaalla kentällä - juuri ennen ensimmäisten vieraiden ilmestymistä. Olipa veto!

[kuva]

20/07/12 - Flipperinapit

Twilight Zone sai tänään Doctor Whon ja Fish Talesin lisäksi uudet flipperinapit. Pieni mutta kiva parannus. Entiset olivat lisäksi melko piesdyn näköiset, nyt on uudet ja kiiltävät.

23/08/12 - Slot machinen standup

[kuva] Yksi TZ:n piesdyimmistä kohdista on standup up-targetti slot machinen kourun vieressä, hyvänä kakkosena on vihreä the clock-target ramppien välissä. Yleisin vaiva tässä targetissa on, että se antaa ajan kanssa periksi, taipuen taaksepäin. Korjauksia on monia, yleisin on ruuvata kentän päälispuolelle tukirauta jota vasten targetti nojaa. Sitten on kaupallisia ratkaisuita, kuten targetti jossa on vahvistettu takalevy juuri tähän paikkaan.

Vanhasta targetista katkesi yläosan muovinen lätkä kahtia, joten päätin sitten hankkia vahvistetun version tilalle. Targetin takalevy on taitettu L:n muotoiseksi normaalin suoran sijaan. Lisäksi materiaali on huomattavasti tukevampaa kuin alkuperäisessä. Olisi pitänyt tilata samanlainen vihreänä, niin olisi laittanut ramppien välissä olevankin tilalle samalla kertaa.

Seuraavaksi täytyy tutkia, miksi gumball machinen up-kickerillä on ajoittain suuria tuskia saada palloa ylös.

[kuva]

Uusi targetti paikallaan.

22/10/12 - Palasiksi pitkästä aikaa

Zonen mailakoneistot olivat siedettävät kun koneen aikanaan ostin, joten pidin aikanaan kaikki alkuperäiset osat. Nyt koneistoissa alkaa olla sen verran kilometrejä takana, että plungerin linkkien murtuessa ja plungerien littaantuessa on aika viimein vaihtaa ainakin kriittisimmät kulutusosat.

Joskus ihan perusosiinkin tulee pirun hyviä oivalluksia ja parannuksia vuosien varrella. Yksi suosikeistani on plungeri + kiristin-setti, jossa mailan varren ympärille kiristyvässä kohdassa on vain yksi mutteri. Vanhassa mallissa tarvitaan kuusiokoloavainkin, uudessa selviää pelkällä lenkkiavaimella.

[kuva]

Vasemmalla uusi, oikealla vanha malli.

Mailan kelojen stopperit jäivät näköjään viime osatilauksestani, mutta yksikään ei vaatinut merkittävää viilausta, joten kaikki tuli uusiokäytettyä. Plungerien lisäksi vaihtoon menivät tietysti holkit, jotka olivatkin jo parempia päiviä nähneitä.

Täytyy katsoa josko vielä huomenna ehtisi vaihtaa slot machinen päällä olevan muovin, jonka löysin Free-play.se:stä.

Koneen manuaaliplungeri on jälleen muuttunut oudon tahmaiseksi. Holkkikaan ei ole edes vuotta vanha. Otin holkin tutkittavaksi ja se näytti ihmeen törkyiseltä sisältä. Minulla on vaikka miten varaholkkeja, mutta ainuttakaan ei löytynyt kun olisi tarvinut, joten otin ja putsasin vanhan. Plungeri toimikin taas moitteettomasti sen jälkeen.

26/10/12 - Piuhat tiellä

Pelitestissä koneessa ilmeni ongelma - oikeaan ramppiin voimalla lyödyt pallot hyppäsivät raiteelta järjestelmällisesti. Syylliseksi paljastui ramppeja irrotellessa myös irrotetun kellon virtapiuhat, jotka olivat osittain rampin alun päällä.

27/10/12 - Jatkuva powerball

Hienosäätövaiheessa testipelissä kone alkoi yllättäen uskoa jokaikistä palloa powerballiksi. Osoittautui, että pallokourun anturikortilta oli muutama huono juotos. Nytpähän ei tuonkaan pitäisi kränätä vähään aikaan.

24/09/13 - Virtapuolen parannuksia

Ollakseen niinkin mekaanisesti monimutkainen laite, TZ on toiminut lähes vuoden verran täysin ongelmitta. Lähestyvä liigakisa kuitenkin antoi inspiraatiota tehdä koneisiin ennakoivia parannuksia ja yksi tällainen oli 5 voltin syöttöpuoli tässä koneessa.

Twilight Zonessa 5 voltin puoli on normaalia tiukemmalla, sillä sen perässä on enemmän laitteita kuin normaalissa WPC-koneessa. CPU-kortin virransyötön liittimen välissä oleva haarautuspalakaan ei tee ainakaan asiaa paremmaksi, mittailin 4.8 volttia ketjun lopusta mikä periaatteessa on todella lähellä jo sitä, että kone alkaisi boottailemaan. Driver boardin puolella TP2:ssa jännite ei ollut kovin paljoa ylempänä, joten tällä kertaa ongelmana ei näytä olevan CPU- ja driver boardien välinen liitin.

Koneeseen on aiemmin vaihdettu BR1 ja BR2 sillat, tosin ei minun toimestani. C5 kondensaattori sen sijaan on alkuperäinen. Vaihdoin sen ensimmäisenä kokeiluna ja näköjään korjausbingo osui aika kohdalle - jännite CPU-kortilta mitattuna oli 4.997V.

Noteerasin slot machinen muovin haljenneen ja liimasin sen epoksilla takaisin läjään. Minulla on uusikin muovi jo hankittuna, täytyy vaan porata tähän kappaleeseen tehtaalla niitattu lampun kanta siitä irti ja vaihtaa.

26/02/14 - EOS kadoksissa

TZ kehitti peli-illan aikana krediittipisteen, joten vähän hiljaisempana hetkenä tutkin asiaa. Kolme koneen neljästä EOS-kytkimestä oli pimeänä. Fliptronicilla toteuteutetut mailat toimivat kyllä ilmankin EOS-kytkimiä, mutta päätin vilkaista onko asialle joku yksinkertainen selitys. Ensimmäinen mieleen tullut asia oli epäillä fliptronic-kortilla olevaa LM339-piiriä, sillä EOS-kytkimet eivät ole matriisissa ja niille näin ollen on oma johdotuksensa jokaiselle.

Kurkkasin kuitenkin kentän alle ja huomasin, että vaikka paluujohto onkin jokaiselle oma, 12 voltin virransyöttö kytkimen toiseen puoliskoon on jaettu. Seurasin johtoa kunnes löysin vasemman ylämailan kohdalta katkenneen johdon. Se oli onneksi nopea kolvaus.

27/02/19 - Väriä

Perinteisten kaasupurkausnäyttöjen hinnat ovat menneet aivan sairaalle tasolle. Hintahaarukka on ollut 300-400€ välissä, joka alkaa minusta olla vähän suolainen jo kun muistelee 2010 tienoolla 120€ hintoja. LED-näytöt ovat tulleet paljon paremmiksi kuin alkupään melko väsyneet, paras tekninen toteutus lienee värillisellä ColorDMD-näytöllä joka värjää itse näytössä olevalla softalla pelin grafiikan.

Tälle projektille on myös syntynyt avoimeen rautaan perustuva Pin2DMD-projekti, jossa kuka tahansa voi saada piirustukset ja teettää kiinalaisilla protyyppi- ja pientuotantosarjoihin erikoistuneilla tehtailla valmiin tuotteen suoraan piirustuksista. Näin tämäkin yksilö sai alkunsa.

Ostin tämän yksilön flipperit.netissä olleesta ilmoituksesta, hinta oli halvempi kuin yksivärisessä LED-pohjaisessa näytössä. Ajatukseni oli käyttää tätä yksivärisenä jos värit eivät näytä koneessa edes etäisesti siedettäviltä.

[kuva]

Testasin näyttöä kotosalla arcade-virtalähteen perässä. Laite ottaa Micro-SD -kortilla tiedon miten kuvia pitäisi värjätä. Vaihtoehtona on laittaa tietyt värit vastaamaan jokaista neljästä pikselin kirkkaudesta joilla perinteiset oranssisävyt saadaan aikaan, tai sitten tarjota värimaskitiedosto, jolla grafiikoihin saadaan enemmän väriä kuin on alunperin tarkoitettu.

Twilight Zoneen ei ole vielä värimaskia saatavilla, mutta se on kehittäjän foorumin mukaan työn alla.

Näyttö tarvii 12 volttia toimiakseen ja siinä ei ole perinteisen tyyppistä flipperin näytön virtaliitintä. Tästä perinteisestä liittimestä kuitenkin tulee myös 12 volttia, joten rakensin nopeasti adapterin jolla yritin saada sen toimimaan. Näytönohjaimen 12 voltin virransyöttö ei kuitenkaan jaksanut ajaa näyttöä, joten päädyin lopulta varastamaan 12 voltin syötön driver-kortilta 12V aux-liittimestä.

Näytössä on oletuksena puna-sini-keltainen väripaletti, mikä näytti aika kamalalta tositilanteessa. Arvoin tilalle valko-kelta-punaisen, jolla se on jotenkuten siedettävä.

[kuva]

Tuo ei ole erityisen ihmeellinen vieläkään, mutta toivon värimaskitiedoston valmistumista kesään mennessä. Jos projekti ei näytä edistyvän, kokeilen tehdä sellaisen itse, näytölle on olemassa siihen valmis ohjelma.

↵ Takaisin päiväkirjat-osioon

Viimeksi päivitetty 2014-03-01 10:10, v47.