Viking korjauspäiväkirja

Tämä on 13. pelini, Vikingin korjauspäiväkirja.

Sivua on viimeksi päivitetty 2014-03-08 17:20.

Voit hypätä tästä viimeisimpään kohtaan.

15/07/12 - Haku

[kuva] Muistan itse vielä elävästi Tykkimäellä pelaillessa, kuinka ajan myötä tulleet uudet koneet tekivät ensisistä vanhanaikaisia ja tylsiä. Ei siihen paljoa vaadittu, alphanumeeriset näytöt numeronäyttöjen tilalle, pistematriisinäytöt, monitasoiset pelikentät, yhä paremmat äänet ja musiikit - edellinen sukupolvi näytti nuoren pelaajan silmissä aivan toivottoman vanhanaikaiselle. Olen tässä 2000-luvulla alkaneen keräilyharrasteen puitteissa pelaillut muiden harrastajien alkupään solid state-koneita, mutta en ole kokenut niissä usein mitään sen erityisempää koukuttumista, kuten vaikka monimutkaisemmissa WPC-koneissa pitkine sääntösetteineen.

Asiaan tuli kuitenkin muutos, kun Teemu ja Lassi ostivat Wanhalle Haitaritehtaalle Williamsin Flashin. Suhtauduin siihen aluksi melko neutraalisti, mutta mitä pidemmälle sitä tuli pelattua, sitä enemmän siihen alkoi jäädä koukkuun. EM-kone minulla jo on, nyt oli sitten aika alkupään SS-koneelle. Tuukka kertoi harkitsevansa tämän koneen myymistä ja Pelikonepeijaiset 2012:sta palaillessa ajelimmekin kaverin kanssa sen kautta ja kävin katsomassa konetta. Pelikentältään Viking ei ole mitenkään järkyttävän monimutkainen, joskin siinä on yksi ajan suosikeistani - rivi peräkkäisiä droptargetteja.

Kosmeettiselta puolelta kone on kohtuu siisti ikäisekseen. Pelikentässä ei ole mitenkään pahaa kulumaa, se on onneksi melko pitkälle mylaroitu ja mylari ei ole lähtenyt kuplimaan mistään kohtia. Sähköpuolella on pientä häikkää, CPU-kortin liittimet ovat aika happamat ja peli saatiin Tuukan hallissa tasan kerran käyntiin liittimiä niivittämällä. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ole mitenkään kauhean paha vaihto-operaatio.

[kuva]

Uuden pelikoneen tarkastuskomissio tutustuu ostokseen.

Kaupan päälle sain hieman varaosia, kuten uudet jalkojen tassut. Vanhat olivatkin sen verran ruosteessa, että yhdestä tassukasta jäi itse tassuosa matkalle konetta autoon nostaessa.

[kuva]

Hakupäivä pääsi venähtämään sunnuntaista maanantain puolelle ennen kuin viimein ehdin kotiin. Nostimme koneen nopeasti autosta sisään ja vetäydyin suoraan yöpuulle.

16/07/12 - Ensimmäinen silmäys

Maanantaina odotin innolla koko työpäivän, että pääsisi pelaamaan ensimmäisen pelin koneella. Se osoittautui kuitenkin kohtuu haastavaksi suoritukseksi, sillä en meinannut saada peliä millään käyntiin. Aavistuksen kytkinmatriisin liitintä painamalla peli kuitenkin saatiin käyntiin yhdellä pelaajalla. Pitkän yrittämisen jälkeen sain vielä toisenkin käyntiin, joten Pilvikin pääsi testaamaan uutta laitosta.

Tämä on minulle ensimmäinen Ballyn MPU-ajan kone. Siinä missä Williams eritteli alunperin koneensa vain yhdellä luvulla, nimesi eritellään Ballyn koneet CPU-kortin tyyppinumeron perusteella. Tämä kone on MPU AS-2518-35, tai tuttavallisemmin MPU-35. Vanhempi ja samalla Ballyn ensimmäinen yritys SS-koneesta on AS-2518-17 ja muutamia erikoisempia koneita, kuten Baby Pac-Man, on tehty AS-2518-133 CPU-kortilla.

Sarjaa seurasi edistyneempi, System-11:n kanssa teknisesti kilpaillut nimihirviö A084-91786-AH06, joka tunnetaan Bally MPU 6803:na tuttavallisemmin. Tähän malliin loppui myös Ballyn aikakausi omana yrityksenään Williamsin ostaessa Ballyn flipperiosaston ja lopettaessa Ballyn alustan käytön.

Irrotin testiksi muutaman kytkinmatriisin liittimen pinnin liittimen kuoresta. Pinnin jousiosa hajosi käsissä ihan murusiksi, eipä siis ihme jos koneessa on lievää kontaktihäiriötä. Tilasin Extraballista uudet liittimet, sekä flipperinapit entisten kärsineiden tilalle. Vaihdoimme myös koneesta jalkojen tassut, joskin oikea etutassu on jumissa ja vaatii näköjään hieman suostuttelua irrotusöljyn kanssa.

Pelaillessa noteerasin myös, että outholen kytkin ei aina toiminut ja vaati hieman avittamista kolikkoluukun puolelta. Featurevalaistus on myös osittain pimeänä, tosin tulee oletettavasti kuntoon kunhan CPU-boardilta vaihtaa liittimet.

20/07/12 - Suostuttelua

Kolme koneen jaloista luopuivat tassukoistaan ihan suosiolla. Yksi oli sitten aivan totaalisesti ruostunut kiinni, vaikkakin itse jalka oli vielä ihan siisti. Irroitusöljy ja voimakas suostuttelu auttoivat kuitenkin sen verran, että vanha tassukka lähti pois ja uusi saatiin tilalle. Laitoin samalla koneeseen huopatarrat tassukoiden pohjaan, sillä kone on tällä hetkellä kotonani laminaattilattialla.

[kuva]

Uusi tassukka paikallaan huovan kanssa.

Uudet flipperinapit ja CPU-kortin liittimet saapuivat samalla. Katsotaan josko tässä viikonloppuna urheilisi ne kiinni.

21/07/12 - Sähkötöitä

Koneen käynnistymisongelmaan ja puuttuviin valoihin vaikutti pääsyyllisenä olevan CPU-kortin mädät liittimet. Ennen vaihtoa katselin koneen toiminnan teoriaa hieman tarkemmin ja yllätyin siitä, ettei Bally käyttänyt ollenkaan valomatriisia. Lamppuja ohjataan yksitellen omalla lamppuohjauskortillaan.

[kuva]

Bally MPU-35 koko komeudessaan. Vasemmalla ylhäällä CPU-kortti, siitä oikealla solenoidien ohjauskortti jossa myös reguloidaan +5V ja näyttöjen jännite. Alhaalla vasemmalla lamppujen ohjauskortti ja sen vieressä oikealle äänikortti.

Solenoidien ohjauskortilla oli suuri elko alkanut turvota hiljalleen ja olinkin jo saanut Tuukalta mukaan uuden osan tilalle.

[kuva]

Vaihto oli nopea operaatio, joskin välissä täytyi käydä paikallisesta Prismasta hakemassa uudet nippusiteet, sillä Alfred J. Nussi oli tarvinut näköjään kaikki ennen varsin hyvästä nippusidekokoelmastani.

Testasin konetta elkon vaihdon jälkeen yhden kierroksen ja otin sitten CPU-kortin työn alle. Korttia olikin näköjään jo työstänyt vajaa 10 vuotta aiemmin Tesomajärven säätämö...

[kuva]

CPU-kortti oli alalaidastaan melko happaman näköinen. Kortilla on alunperin ollut suuri NiCd-akku on vuotanut iloisesti ja vaatinut hieman luovuutta lopputuloksen paikkailussa.

[kuva]

Akku on korvattu kulta-konkalla nyt. Koneessa ei ole erityisen suurta virrankulutusta pois päältä ollessaan, joten kondensaattori kestänee ehkä useita kuukausia.

Aloitin liitinten vaihto-operaation kortilla olevista piikkirimoista. J3-liittimen tinat olivat todella hapettuneet ja muuttuneet tumman harmaaksi. Sain niihin edes jotain eloa lisäämällä tuoretta tinaa ja sitten lämmittämällä, jotta sain nostettua vanhat piikit yksi kerrallaan pois. J2-liitin vähän ylempänä sen sijaan oli paremmassa kunnossa ja lähti huomattavasti nopeammin irti. Päivän saldoksi jäi kortin oikean puolen liitinten vaihto. Huomasin myös samalla korttia tutkiessa, että sen ylälaidassa on yksi käyttämätön pitkä liitin. Onneksi ei tarvi vaihtaa sitä.

[kuva]

Vaihto-operaatiosta kertoo riman värin vaihtuminen ruskeasta vihreäksi.

22/07/12 - Sähkötyöt jatkuvat

Vaihdoin tänään loput kaksi piikkirimaa CPU-kortilta. Toinen meni ihan nätisti, toisessa oli samaa hapettumisongelmaa kuin toisella puolellakin. Aloitin myös ensimmäisen liittimen kuoren käsittelyn, mutta jostain syystä uudet pinnit eivät meinaa kirveelläkään mahtua vanhaan liittimen runkoon. Ne näyttävät kyllä ihan samalle, mutta jäävät ehkä noin puoli milliä huti, eivätkä asetu paikoilleen. Täytyy koittaa seuraavalla kerralla toisia puristinpihtejä.

[kuva]

31/07/12 - Liittimiä

Päädyin lopulta ostamaan uudet pihdit, mutta ne eivät korjanneet ongelmaa. Puristusjälki tosin parani merkittävästi edellisistä kahden työvaiheen pihdeistä.

[kuva]

Uudemmat pihdit. Vaativat hieman säätöä, mutta puristavat yhdellä painalluksella sekä pinnin paljaaseen johtoon, että eristeeseen tarraavan osan.

Onneksi Extraballin Antti laittoi mukaan myös uusia liittimen runkoja ja ne auttoivat asiaa kummasti. Uudet pinnit naksahtivat paikoilleen helposti.

[kuva]

Uudet valkoiset rungot toimivat viimein toivotulla tavalla!

Testasin nopeasti konetta liitinten vaihtamisen jälkeen ja kas, viimein äkkiseltään kaikki testattu pelaa. Pelinkin saa viimein päälle ilman liitinten niivitystä! Vaihtovuorossa oli myös flipperinapit, joista toista joku oli kärventänyt sytkärillä. En saanut alkuperäisen värisiä, mutta uudet ovat tarpeeksi lähelle.

[kuva]

Ja viimeisenä silauksena tältä päivältä uusi pallo. Entinen olikin jo eläkeiän saavuttaneen näköinen...

[kuva]

13/08/12 - Mailat

Näyttää siltä, että koneessa on kytkinmatriisin liittimien lisäksi käytännössä jokaikinen muukin liitin tulossa tiensä päähän. Pahimmat ovat ohjattujen valojen ja virransyötön puolella. Onneksi Extraballista saa liittimiä, joita onkin nyt kulunut viime aikoina melkoinen nippu.

Yritin myös saada uudet mailan varren holkit, mutta olivat loppuneet; Antti pisti kaupanpäälisiksi testatavaksi pari saman näköistä mysteeriholkkia.

[kuva]

Uudet holkit näyttivät äkkiseltään samoilta kuiten virallisetkin, mutta kiinni laitettaessa mailat olivat aivan kentässä kiinni. Mitta paljasti, että pituusero oli 2.6mm. Vanhat olivat kuitenkin liian huonossa kunnossa, että olisin viitsinyt käyttää niitä enää, joten pistin holkin päälle pari prikkaa, joilla pituusero korjattiin. Katsoo miten hyvin prikat toimivat, periaatteessa tuossa ei pitäisi olla ongelmaa. Jos on, tilaan sitten jostain muualta oikeanlaiset holkit.

[kuva]

Bally kulki mekaanisten toteutusten puolesta melko pitkälle omia teitään. Perinteisen plungerin linkin sijaan koneessa on plungerissa kolo, joka liikuttaa mailan varteen ruuvattua osaa. Näin äkkiseltään systeemi oli huomattavasti nopeampi purkaa ja vaihtaa, kuin esimerkiksi WPC:n kanssa.

Kone tuntuu likaavan pallon ihan käsittämättömän nopeasti. Vain muutamia pelejä, ja vanha pallo oli ihmeellisen mönjän peitossa. Antti ehdotti, että kyseessä on vaha. Kävimmekin keskustelun siitä, ovatko kaikki vahat näin sotkevia. Itse olen viimeiset 12 vuotta vahannu aina kaikki koneeni, enkä ole ikinä nähnyt tällaista. Poistin tämän paksun vahan kentästä Sinolilla ja aion myöhemmin vahata sen uusiksi testimielessä Sonaxilla.

26/08/12 - Diagnostiikka

Koneen diagnostiikkanappi ei tuntunu toimivan. Mittasin itse napin toimivaksi, kuten myös liittimen toisesta päästä. Meinasin alkaa jo irrottamaan CPU-korttia mahdollisen vaurioituneen piirilevyn tutkimiseksi, kun päätin testata vielä hommaa piirilevyn piikin toiselta puolelta. Eipä tullut sinne asti signaali, oli ilmeisesti mennyt yksi liittimen puristus pieleen. Puristin liittimen pinnin uudestaan ja nyt se toimi.

[kuva]

Tähän aikaan koneen diagnostiikan käyttöliittymä oli aika karu.

16/09/12 - Ohjatut lamput

Bally kulki omia polkujaan monessakin asiassa. Yksi tällainen asia on valomatriisin puute; jokaikistä ohjattua lamppua ohjataan kuten kelojakin. Tässä yksilössä osa valoista on kuitenkin pimeänä. Suurimpana epäiltynä on liitinvika, mutta kun valoja oli noinkin paljon pimeänä, spottasin Clayn oppaista mahdollisesti lamppujen tyristoreita ohjaavan dekooderipiirin vian. Tämä oli onneksi helppo testata. Valitsin yhden tunnetusti toimivan lampun ja löin tyristorin anodin maihin. Lamppu syttyi kentällä. Otin sitten toimimattoman lampun (sen jälkeen kun olin todennut itse lampun ja kannan ehjäksi) ja kokeilin samaa. Ei tapahtunut mitään. Taitaa olla liittimet.

Lamppukortilla onkin sitten jokunen kappale pinnejä liittimessä vaihdettavaksi, ottaen huomioon yksi ohjaus/lamppu, plus itse kortin ohjauksen. Vanhat liittimen pinnit olivat aivan vihreänharmaita. Alla olevassa kuvassa näkyy hyvin uudet kimaltavat pinnit ja vanhat korroosion syömät.

[kuva]

Vasemmalla uusi, oikealla vanha liitin.

Vielä 3 liitintä vaihdettavaksi.

22/09/12 - Ohjatut lamput 2

Kaiken Apollo 13:n paikkailun jälkeen otin vielä iltapuhteiksi vaihtaa yhden liittimen. Alan oikeasti harkita, että hommaan seuraavan kerran rahoissa ollessa jonkinasteisen tinaimuaseman.

[kuva]

Nyt on molemmat oikean laidan liittimet uusia. Seuraavaksi syöttöpuoli.

23/09/12 - Leikkaa ja liimaa

Reippailin tänä aamuna kaksi viimeistä liitintä uusiksi. Ensimmäisen liittimen kohdalla muutama piirilevyn raita nousi ylös hieman piirilevystä, yksi tyhjän kohdan raita nousi kokonaan irti. En toisella puolella törmännyt tällaiseen ongelmaan ollenkaan ja aloin katsoa tarkemmin neljättä, vielä vaihtamatonta liitintä. Pahus, nämähän on vaihdettu jo kertaalleen joskus! Tinan seasta erotti irrallaan olevia piirilevyn raitoja useammassakin kohdassa, en siis voinut ottaa täyttä kunniaa piirilevyn tärväysyrityksestä. Edellinen vaihto on tapahtunut ilmeisesti hyvin kauan sitten, sillä liittimen piikit olivat yhtä hapettuneet kuin vaihtamatta olevatkin.

[kuva]

Siinä ne ovat, viimein kaikki pinnit vaihdettu!

Seuraava vaihe sitten taas ovat liittimen toinen puoli. Extraballilla ei valitettavasti ollut näin pitkiä liittimiä, joten Antti lähetti minulle oman "leikkaa ja liimaa"-pussillisen. Pussin sisällöstä sitten kokosin sopivan mittaiset liittimen rungot.

[kuva]

Pahus kun epoksiliima on Haitaritehtaalla, menee ensi viikkoon että pääsen pinnien vaihtoon.

29/09/12 - Liimaa ja purista

Harkitsin tässä jo menneellä viikolla liittimen jättämistä liimaamatta ja vain merkitsemällä mitkä menevät vierekkäin. Tänään jäi kuitenkin luppoaikaa, joten otin ja liimailin liittimet kokoon.

[kuva]

Liittimen palaset liimauksessa, plus iPhone 4:n vanhemman mallin auto white balancing + loisteputki-bugin vihreä läiskä.

30/09/12 - Lisää liittimiä

Aloitin tänään lamppukortin liittimien johtopuolen uusimisen. Ottaen huomioon, että jokaiselle kentän lampulle on oma johtonsa, projekti tuntui aivan loputtomalta. Naksuttelin loppujen lopuksi kasaan kolme neljästä liittimestä vajaassa parissa tunnissa.

Eilen ostettu liima osoittautui täysin turhaksi - liittokset eivät kestäneet pienintäkään rasitusta ja jouduin pelaamaan alkuperäiseen ideaan, eli merkitsemään kappaleiden vastakkain olevat kohdat tussilla. No, meni se loppujenlopuksi ihan nätisti niinkin.

[kuva]

Enempää ei irronnut tänään. Pistin peliin virrat päälle, mutta ainakaan nämä kolme vaihdettua liitintä eivät korjanneet pelikentän valojen ongelmaa. Alla olevassa videossa bonus- ym. valojen pitäisi kulkea sarjassa, ei jättää muutamaa välistä.

02/10/12 - Virtaa.

Puristelin lamppukortin 4. liittimen tänään valmiiksi. Mielenkiintoisena huomiona lamppukortin kaikkien liittimien vaihtaminen ei korjannut valaistuksen ongelmaa. Toisaalta kun katsoi liitinten kuntoa, eivät ne ainakaan parantaneetkaan asiaa.

Siirryin seuraavaksi virtakortille. Näyttäisi siltä, että ohjattujen valojen virta lähtee myös tältä kortilta ja tarkemmin liitintä tutkien osui kohdalle jo WPC:istäkin tuttu liittimen palaminen. Kortilta täytyy vaihtaa liittimien lisäksi kolme tasasuuntaussiltaa ja sulakkeiden aika heikkoon happeen menneet kannat.

Vaihdoin tämän päivän projektina kortin pienemmät liittimet, seuraavaksi tulee valaistuksen liitin, jonka toivon mukaan pitäisi viimein korjata kentältä puuttuvat valot.

[kuva]

Virtakortin "väärällä puolella" on kolme pientä, rajusti alimitoitettua tasasuuntaussiltaa. Vaihdan ne kortin päälispuolelle ja suuremmiksi.

06/10/12 - Virtaa, osa 2

Vaihdoin tänään suurimman liittimen virtakortilta. Positiivinen yllätys oli, että yleisvalaistus palasi backboxiin viimein. Kentän ohjatuista valoista on edelleen osa pimeänä, täytyy tuota ongelmaa etsiä pian kentän alta. Mutta teen virtakortin nyt loppuun kun kerran työstän backboxia vielä.

25/10/12 - Kannoillaan

Nyt kun A13 oli onnellisesti saatu käsistä, oli aika ottaa Viking tehtaalle. Haimme koneen Roller Coaster Tycoonin kanssa paikalle. Vaihdoin virtakortilta yhden liittimen pinnit, mutta ajan huvetessa käsittelin loput tulevaisuudessa vaihdettavat hienolla hiekkapaperilla ja löin virtakortin takaisin.

Uusitut liittimet eivät edelleenkään vaikuttaneet valoihin, joten aloin tutkia kantoja tarkemmin. Valtaosaan palamattomasta sai edes jotain henkeä, kun vähän niivitti kantaa. Vilkaisin muutamaa tarkemmin ja totesin että ne ovat sisältäpäin hapettuneet ja töhkässä.

Tein lyijykynästä ja hiekkapaperista tällaisen puhdistusvälineen:

[kuva]

Kävin sitten sillä yläkentästä alaspäin lamppuja läpi ja valtaosa alkoi toimia pelkällä puhdistuksella. Osassa oli kuitenkin lampun toinen kanta sen verran heikosti kiinni, että siirsin toisen johdoista suoraan kannan napaan, jonka jälkeen ne sitkeimmätkin alkoivat toimia.

Lopputuloksena sain tänään tehtyä yläkentän melkein valmiiksi. Yksi lamppu palaa koko ajan, yksi ei pala ollenkaan. Mahdollisia tyristorivikoja. Tässä yläkenttä kuitenkin koko komeudessaan:

Tympeästi aivan keskelle ampuvaa yläkentän monttua täytyy varmaan säätää huomenissa...

26/10/12 - 99.9%

Tein tänään valaistuksen loppuun. Loppujenlopuksi putsaamalla ja piuhoja parempiin paikkoihin kolvaamalla sai pelistä kaikki paitsi 3 lamppua kuntoon. Näistä kolmesta kaksi on kokonaan pimeänä ja yksi palaa koko ajan - todennäköisiä tyristorivikoja, mutta eivät haittaa pelaamista.


Siinä se nyt on koko komeudessaan!

Säädin myös yläkentän ärsyttävän montun tähtäämään vähemmän keskelle. Kesti hetken aikaa keksiä mitä kohtaa on tarkotuitus säätää - meinasin alunperin palloon osuvaa solenoidia, mutta parempi säätöpaikka oli montun alalaidassa olleet kaksi pientä metalliläpäkettä. Saa nähdä mitä Viking tekee omistajansa kisasuoritukselle huomenna...

20/12/12 - Kosmeettisia säätöjä

Viking on pelannu loistavasti Haitaritehtaalla ja se on perin suosittu kone kävijöiden keskuudessa. Viking pitää majapaikkaa klassikkorivistössämme.

Olen jo jonkin aikaa katsellut vähän heikon näköisiä laneguideista tehtyjä rajoja in- ja outlanejen välissä. Viimeksi Helsingissä käydessä ostin Extraballin Antilta pari uutta laneguidea ja pistin tänään paikalleen. Peli on nyt vähemmän pomppuisa mailojen alueella, kun ennen kahden tolpan välissä ollut kumi on nyt korvattu muovilla. Pelin flow on selvästi parempi.

[kuva]

Korvasin lisäksi valtaosa pienillä kumitötsillä toteutetuista muovien kiinnityksistä muovimuttereilla. Viimeinkin ne muovit pysyvät paikallaan nätisti ja ei tarvi kaiken aikaa kaivaa lasia pois metsästäessä minne viimeksi irronnut kumitötsä on taas mennyt.

03/04/13 - Mailavika

Vikingin oikea maila tuntui jotenkin oudolta. Lyöntivoimaa tuntui riittävän, mutta mailan pysähtymiskohta alhaalla vaihteli noin sentin matkalla. Plungerin linkkihän siinä oli irti mailan varresta. Outo juttu oli, että siinä oli millikokoiset kuusiokoloruuvit, kesti hetken metsästää Haitaritehtaalta millikokoisia työkaluja. No, nyt pelittää taas.

01/05/13 - Ei mitään ilmaiseksi

Viime kerran liigakisan tullessa Kouvolaan Vikingin extrapallojen jakoa ei saatu pois. Tällä kertaa oli aikaa syventyä sen verran, että manuaalista löytyi viimein tapa hoitaa asia. Varsinaistan "extraball off"-optiota ei ole, mutta koneessa on kahden DIP-kytkimen varassa "replay/extraball/novelty"-optio, joka poistaa tekee vapaapeleistä extrapalloja tai muuttaa kaikki pisteiksi. Nyt kone antaa 25000 pistettä pallon sijaan.

Tutkin pari kränäävää lampun kantaa ja vaihdoin yhden palaneen lampun. Kone on kestänyt Haitaritehtaalla ajoittain kohtuu vilkastakin peliä hyvin. Kestävää rautaa.

26/06/13 - Löysä maila

Oikea maila oli taas löystynyt kiinnikkeistään. Ruuvit ovat ajan mittaan syöneet urat mailan varteen ja luistavat hieman pelatessa. Säädin mailoja pari milliä ylöspäin normaali paikastaan, täytynee varmaan uusia mailat jossain vaiheessa.

Samalla kun mailat olivat työn alla, viilasin kärkiviilalla mailojen EOS-kärjet kuntoon. Ne olivatkin päässeet melko surulliseen kuntoon.

24/07/13 - Heikosti vetävä kela

Pelissä on esiintynyt parina eri kertana outo ongelma. Outholen kela ei vedä kunnolla. Luulin alunperin kelan hajonneen, mutta solenoiditestissä se näyttää yrittävän vetää kyllä. Mekanismi liikkuu herkästi kädellä koittaessa. Mystisintä on, että ongelma korjaantuu jos koneesta käyttää virrat pois.

Olisikohan vika ohjauspuolella sittenkin?

07/08/13 - Kelojen mysteeri ratkaistu

Outholen vetämättömyys muuttui itseasiassa koko ohjattujen kelojen pimenemiseksi viime peli-illassa. Mysteeri oli kuitenkin, kun useimmiten backboxin avaamisen jälkeen kone taas toimi moitteetta loppuillan.

Tänään vika saatiin uusimaan ja pääsin niin pitkälle, että avasin hyvin varovasti backboxin ja solenoiditestin pyöriessä niivitin CPU- ja driver-korttien väliset liittimet läpi. Ja kas, se oli J3-liitin driver-boardilla. Tämä oli alunperin sen verran hyväkuntoisen näköinen liitin, että en sitä aikanaan tullut vaihtaneeksi. Putsasin sen contact sprayllä jonka jälkeen peli toimi taas, mutta vaihtoonhan se menee. Tarvii vaan tilata piikkirimaa lisää.

10/08/13 - Driver board kolvin alla

Tehtaalla olleen tapahtuman aikana otin projektiksi käsitellä driver boardin pinnit. Tarkemmin katsoen J3 liittimen lisäksi myös J4:ssä oli todella hapettuneen näköisiä pinnejä, joten siivosin molemmista liittimistä pinnit pois ja laitoin uudet.

[kuva]

Suurempi liittimistä on driver boardin dataliitin, jonka huonon kontaktin vuoksi ohjauskomennot jäivät tulematta perille ja kelat eivät vetäneet.

Vaihdosta on kertomassa vain uusi vihreä piikkiriman pohja. Seuraavaksi otan työn alle liittimen naaraspuolen.

11/08/13 - Ei ihan putkeen

Löin eilen korjatun driver boardin koneeseen valmistellessa naaraspuolen liittimien vaihtoa. Kone ei kuitenkaan inahtanutkaan ja aikani mittailtuani totesin sulakkeen palaneen virtakortilta. Jäljitin ongelmaa driver boardin J3-liittimelle, joka oli toinen eilen vaihtamistani. Otin sitten juotosjäljen tarkempaan syyniin, silmämääräisesti ei näkynyt mitään tinasiltoja tms. jotka tarkastan aina kun olen tehnyt jotain. Silti virransyöttö meni maihin.

Ongelma ratkesi kun lopulta raaputin pinnien välit pienellä piikillä. Sieltähän löytyi viimein se ylimääräinen tinasilta kahden piikin välissä, siinä oli vaan joku musta roska päällä melko hyvin kiinni ja tinasilta näkyi vasta kun roskan raaputteli pois. Onneksi selvisin säikähdyksellä tällä kertaa. Ei tosin ollut mitenkään ylpeä olo, en muista että olisin ikinä onnistunut tyrimään näin aiemmin. :(

25/12/13 - Uudet mailat

Viking on ollut kyllä harvinaisen ongelmaton kone tänä syksynä. Ottaen huomioon sen osa Hopeakuula Open 2013:n karsintakoneena, suoritus on suorastaan hämmästyttävä. Hopeakuula Openin loppupuolella noteerasin kuitenkin, että oikea maila valuu hiljalleen alaspäin. Ongelma on Ballyn mailan kiinnitysmekanismissa, joka tarttuu mailan varteen kahdella ruuvilla. Ajan mittaan ruuvit syövät runkoon jäljen, jolloin kiinnitysruuvi löystyy ja maila alkaa hiljalleen valua. Tässä on oikein hyvä esimerkki tuon lopputuloksesta:

[kuva]

Esimerkki pilalle menneestä mailan varresta.

Maila saattaa nuljua melkein puoli senttiä kesken pelin, mutta lyönnit ovat usein napakan tuntuisia, sillä aivan lopussa ruuvi kuitenkin pitää ihan hyvin, kunnes maila taas lyönnin lopussa notkahtaa toisin päin. Ballyn uusiotuotanto-osa on myös tehty kuten modernit mailat, eli mailan muovi on valettu varren ympärille. Vanhassa systeemissä mailan sisällä on metallinen osa ja muovi on vaan painettu sen päälle. Vaikkakin kestävä, vanha osa on huomattavasti raskaampi ja osa mailan lyöntivoimasta menee siihen.

[kuva]

Vanha ja uusi mailatyyppi vierekkäin.

Mailojen vaihdon jälkeen kone oli todella paljon miellyttävämpi pelata, pyöräytin tulostaulun testipelillä mukavasti :) Ainoa tuska olivat mailojen kiinnitysruuvit, jotka ovat tuumakokoisia kuusiokoloruuveja. Joku kiireinen asentaja on joskus menneisyydessä veivannut niitä millikokoisilla avaimilla ja vääntänyt ne pyöreiksi. Oli tuskan takana saada ruuvit edes siedettävälle kireydelle, täytyy tilata uudet.

01/01/14 - Parannuksia mailoihin

Edellisellä kerralla vaihdetut mailat alkoivat heti peli-illan alussa luistaa. Ruuvit eivät näköjään menneet tarpeeksi tiukalle. Mikään varaosakokoelmasta löytynyt ruuvi ei sopinu paikalle, mutta vierailemassa ollut peliharrastaja Klasu näytti näppärän jipon, jolla hieman vasaralla suostuttelemalla pyöreäksi väännettyyn kuusiokoloruuviin saa väliaikaisesti tarttumapintaa, kun napauttaa pykälää isomman torx-avaimen pään siitä sisään. Maila saatiin kiristettyä onnistuneesti. Toki ruuvit menevät vaihtoon kun seuraavan kerran tilaan varaosia.

Vaihdoin heinäkuussa 2012 koneeseen oikealle puolelle sytkärillä käräytetyn flipperinapin nappiosan, mutta napin runkoa en silloin saanut. Nyt sain kuitenkin käsiini uuden napin rungon, sekä bonuksena alkuperäisen värisen napin.

[kuva]

Vasemmalla koneessa kiinni ollut väärään värinen mailanappi ja poltettu runko. Oikealla koneeseen nyt asennettu yhdistelmä.

Varaosat tulivat ilmeisesti jostain RAY:n vanhasta osakokoelmasta, sillä napit sisältäneessä pussissa oli yllä ollut lappu jossa kerrottiin mitä ne ovat.

Mailanappeja vaihtaessa totesin myös niiden takana olevien lehtikytkimien olevan vaihdon tarpeessa. Toisella puolella kulutuspinnat olivat hyvin huonossa hapessa, vasemmalla taas oli jonkun edellisen omistajan tekemä viritys. Ilmeisesti lehtikytkimestä on loppunut kontaktipinta kokonaan, joten siihen päälle on kolvattu pätkä uutta kytkintä paikkaamaan ongelmaa.

[kuva]

Lehtikytkimissä ollut patentti. Kytkimen alemman lehden päähän on juotettu pätkä uutta kytkintä. Toinen puolisko oli kuitenkin jo aivan lopussa.

Mailojen nappien kytkimien vaihdon jälkeen koneen pelituntuma muuttui todella paljon. Pari ensimmäistä palloa olin aivan hukassa, mutta nyt kone pelannee kuten se tehtaalta lähtiessä oli tarkoitus. Jouduimme Klasun kanssa toteamaan, että on vaan helvetin hyvä peli!

05/01/14 - Aaltoileva näyttö

Vikingissä on pitkään ollut satunnainen ongelma, joka saa krediitti/pallonäytön aaltoilemaan. Yritin itseasiassa kuvata ilmiön Youtube-videoon, mutta silmä ja kännykän kamera näkivät ilmiön hyvin eri tavalla. Ongelma on kuitenkin Ballyissä ilmeisen yleinen ja ratkaisuksi ehdotettiin näyttöelementin ohjauskaapelin liittimen tarkastamista.

[kuva]

Krediitti/pallonäyttö irrotettuna

Näytöt lähtivät ajan Williamseihin verrattuna todella helposti irti. Liitin irti näytön takaa ja sitten vaan veti koko elementin ulos pienestä hyllystään jossa se oli. Mitään työkaluja ei tarvittu.

Ongelman toteamiseen ei myöskään tarvittu edes suurennuslasia, riitti kun käänsi näyttöelementin ympäri ja katsoi liittimen juotoksia.

[kuva]

Liittimen koko matkalla oli useita jo lähes täysin irtonaisia pinnejä.

Lämmittelin juotokset uusiksi ja lisäsin hieman tuoretta tinaa. Ei muuta kuin takaisin koneeseen ja ongelma oli kadonnut.

[kuva]

Koneen näytöt jälleen kaikki yhtä kirkkaina.

19/02/14 - Peli ei lopu

Peli-illassa sain vieraalta ilmoituksen, että Vikingissä ei peli lopu. Tarkemmin tutkien ilmoitus oli ihan oikea: pallo oli outholessa, mutta kone ei laskenut bonuksia.

Viking on tehnyt tätä satunnaisesti aikaisemminkin, korjasin asian viimeksi laittamalla Contact Spraytä ohueen huopapalaan ja puhdistamalla sillä kytkimen kärjet. Tämän pitäisi toimia valtaosassa tapauksia melko pitkään, mutta minulla heräsi epäilys kärkien kunnosta ongelman toistuessa ja väänsin kytkimen lehdet erilleen. Eipä ihmekään kun ongelma toistuu jatkuvasti, joku aiempi omistaja on joskus viilannut nämä kullatut kärjet kärkiviilalla. Kärkiviila hioo ohuen kultauksen pois ja kytkin alkaa toimia hyvin epäluotettavasti.

[kuva]

Vaihdoin koneeseen uuden kytkimen ja ongelmaa ei enää peli-illan loppuun mennessä nähty toistamiseen. Toivottavasti ei myöhemminkään ihan äkkiä :)

26/02/14 - Kylmää valoa

Tästä on muutama vuosi aikaa kun tutkin ensimmäisen kerran LEDien käyttöä flippereissä. Tällöin ne olivat vielä välkkyviä ja kylmän sinisiä siinä missä perinteiset hehkulamput tuottivat paljon lämpimämmän sävyn.

Haitaritehdas on kesällä kovin kuuma paikka ja koneiden tuottama hukkalämpö vain pahentaa tilannetta. Nykyisin on jo useita uusia flippereitä, jotka ovat suunniteltu käyttämään LEDejä ja niissä homma toimiikin jo kivasti. LEDien laittaminen vanhoihin koneisiin taas näyttää ainakin allekirjoittaneen silmään lähinnä ärsyttävältä, sillä hehkulampun syttymis- ja sammumisaikaan perustuvat efektit aiheuttavat lähinnä vain päänsärkyä. Kiinteään backboxin valaistukseen kuitenkin LEDejä voisi harkita ja Viking sai olla ensimmäinen kone johon tuli täysi LED-valaistus.

Nyt triviakysymys. Paikallista alla olevasta kuvasta LED.

[kuva]

Eikö teekin mieli osoittaa sitä yhtä sinisävyistä? Vastaushan nimittäin on, että kaikki kuvan yleisvalaistuksen lamput ovat LEDejä! Siellä on vaan seassa yksi perinteinen "valkoinen" LED, loput ovat uusia lämpimän sävyisiä.

Peli-illan jälkeen koneen backbox tuntui käsin koittaen jo huomattavasti viileämmältä kuin ennen. Ehkä tämä energian lisäksi säästää pidemmässä matkassa myös koneen kortteja.

08/03/14 - Mailan ruuvit ja lamppujen kannat

Vuodenvaiheessa tuli laitettua koneeseen uudet mailat. Samalla tuli todettua mailojen kiristysruuvien olevan mennyttä kalua. Asensin tänään koneeseen uudet. Entiset eivät enää pitäneet muutenkaan ja etenkin oikean puolen maila antoi hieman periksi jo.

Korjasin samalla kertaa pari lampun kantaa kolvaamalla johdon suoraan kannan keskinapaan.

↵ Takaisin päiväkirjat-osioon

Viimeksi päivitetty 2014-03-08 17:20, v43.