Flipperiliigan 2011 kauden kolmas osakilpailu

Tämänvuotisesta Sörkka Pinball Openista ei ollut kulunut kuin pari viikkoa, kun oli taas aika jatkaa flipperiliigaakin. Tällä kertaa ei matkaan lähdetty täysin ilman unta, mutta harjoittelun oli aika pitkälle torpannut isomman remontin tieltä väliaikaisesti kotoa pois muuttaminen. Niinpä lähdimme tien päälle tällä kertaa Haminan suunnasta.

Tällä kertaa olin itse ensimmäisessä karsintaryhmässä ja todella pitkästä aikaa peli lähti kulkemaan kunnolla. Itseasiassa ei tule mieleen ainuttakaan peliä, johon olisin pettynyt, ei edes hävittyihin. Karsinnoissa muutamia hyviä vetoja tuli otettua mm. White Waterilla ja Twilight Zonella. Eniten tosin minua miellytti pelin kulku EM-koneilla. Tiedän omat rajoitukseni elektromekaanisten kanssa, mutta olen viime aikoina yrittänyt harjoitella hitaaseen pallon kulkuun sopivaa pelityyliä. Tällä kerralla se toimi oikein hyvin.

Pudotuspeleissä pelasin toistamiseen TZ:ssa toista saman koneen omistajaa vastaan onnistuneesti. Semifinaalissa tuli takkiin 2-0 Lost worldissa ja Strike zonessa. Molemmissa oli tiukka vääntö, mutta kaksi hävittyä peliä tiputti minut pronssiotteluun.

Pronssista taisteltiin Air Acesilla ja 4 million BC:llä, molemmat EM-koneita. EM:ien suotuisa peli jatkui myös nyt ja otin pronssin lopulta suoraan 2-0 pelillä.

Hopea ensimmäisestä ja pronssi tästä pelistä vievät minut liigan pistetilaston kärkeen. Mielenkiinnolla ja edellisen kisan lopputunnelmia paremmassa fiilikessä odottelen seuraavaa osakilpailua.

↵ Takaisin Flipperiliiga-osioon

Viimeksi päivitetty 2012-05-27 11:52, v6.