Flipperiliigan 2012 kauden toinen kilpailu

Tämän vuoden toinen osakilpailu alkoi omalta osaltani melko lyödyissä tunnelmissa jo ennen lähtöä. Mikä ikinä täällä päin kiertänyt räkätauti onkaan, vei voimat ihan totaalisesti ja bonuksena matkaan lähdettiin vain parin tunnin yöunella. Odotukset olivat vielä normaaliakin alhaisemmat tulevalle kisalle.

Tällä kerralla testattiin uutta kolmiosaista karsintajärjestelmää, sillä kilpailuun oli ilmoittautunut täysi 42 pelaajaa, ennätys liigakisassa koskaan! Pelaajia siis oli vähemmän per karsintaryhmä, kuten oli myös pudotuspelipaikkoja per ryhmä. Ennen kuusi parhainta olivat jatkossa, nyt jatkoon meni vain neljä ryhmästään.

Omassa karsintapelissä oli todella vaihtelevia suorituksia. Tuli muutamia ihan surkeita muutaman lyönnin pelejä ja muutamia helppoja voittoja. Sitten oli ihan eeppisiä taisteluita, kuten Mikko Jakosta vastaan pelattu Williamsin Firepowerilla. Mikolla oli yli 400k pistettä kolmannelle pallolle mentäessä itsellä noin 30k. Mikko oli jo lockittanut kaksi palloa, mutta ei ehtinyt ottaa multiballia viimeisellä pallollaan. Lähdin jahtaamaan sitten tulosta ensin poistamalla Mikon lockitetut pallot ja yrittämällä itse multiballia. Multiball ei onnistunut, mutta menin ohi silti.

Marblea vastaan oli myös melko huvittava erä White Wateria. Otin ensimmäisellä pallolla Whirlpool challengen ja taoin siinä noin 150M, lockitin kaksi palloa ja kolmas lock oli valmiina. Toisella pallolla otin 5X Playfieldin ja yritin käynnistää multiballia, mutta meni huti ja pallo suoraan lite lock-standupin kautta keskelle! Toisella pallolla Marble sai multiballin ja kolmannen palloni alussa minulla ei ollut enää niitä kahta lockitettua palloa, mitkä oli ensimmäisellä pallolla alustettu. Marble meni viimeisellä pallolla sitten ohi. Argh!

Järjestyshäiriöitä ei ollakaan nähty todella pitkään aikaan, mutta liigan ulkopuolisena tapahtumaan osallistunut henkilö ilmestyi paikalle vahvasti juopuneena, eikä todennäköisesti ainakaan voitanut yhtään uutta kaveria, sijoituksesta puhumattakaan.

Pääsin lopulta 7 voittoon, mikä ei minusta 13 pelistä ollut erityisen hyvä saavutus. Pettyneenä meinasin jo siirtyä nauttimaan virvokkeita, kunnes selvisi että vain kaksi oli ylittänyt tuon 7 voiton rajan. Kuusi pelaajaa olivat tasapisteissä 7 voitolla ja tie break oli Williamsin Strato-Flitellä, jossa pelattiin kaksi kolmen pelaajan peliä ja kaikkien pisteet kirjattiin ylös. Kaksi jatkoon menijää ratkaistiin pisteistä.

Strato-Flite rankaisi kaikkia pelaajia armottomasti. Olin kahden pallon jälkeen viimeisenä kaikista kuudesta pelaajasta. Sitten piti alkaa runnoa ja pelasin itselle ihan ilmiömäisen viimeisen pallon. Nousin tuloksella tie breakin ykköseksi ja sitä myötä jatkoon. Roni nousi jatkoon toisella sijalla.

Jatkopeleissä tuli vastaan White Water jälleen. Pelasin Mikko Piirosta vastaan, eikä peli tuntunut kulkevan kirveelläkään. En saanut multiballia käyntiin ja kolmannella pallolla Mikko oli vienyt kaksi lockittamaani palloa, jättäen minut käynnistämään multiballin alusta uusiksi. Se onnistuikin, mutta en saanut ainuttakaan jackpottia koko multiballilla. Sain 5X Playfieldin käyntiin, mutta muutama sekunti myöhemmin pallo meni alas. Koneessa tapahtui jotain todella harvoin nähtävää: 5X playfield vaikuttaa nimittäin myös bonuksiin ja 5X pisteet bonuksissa veivät minut voittoon tässä pelissä.

Seuraavana pelinä tuli taas Strato-Flite, jossa tilttasin ensimmäisen pallon heti plungauksen jälkeen koneeseen nojaten. Kaksi muuta olivat ihan ok, mutta Mikko sai kolme yhtä tasaista palloa ja voitti sen pelin. Ratkaisukoneeksi jäi Countdown, jossa Mikko voitti äärettömän vahvalla ensimmäisellä pallollaan, jota jahtasin kaikki kolme omaa palloa, mutta en saanut enää kiinni. Hirveän väännön jälkeen jatkoon ja ulos heti ensimmäisessä portaassa. Pettymys oli valtava. Jäljellä oli sijojen 9-12 peli.

9-12 peliksi tuli Flash Gordon ja vastassa Nedi, Tommi Koski ja Jarkko Kuoppamäki. Tommi veti ensimmäisellä pallolla ihan monsteripisteet muiden ollessa murto-osissa. Viimeisen pallon paniikin iskiessä vedin kuitenkin Tommin tuloksesta ohi. Tommi ei saanut viimeisellä pallollaan enää minua kiinni ja niin voitin pelin ja sitä myötä 9. sijan ja kauden ensimmäiset liigapisteet, peräti 4.

Ottaen huomioon pienet odotukset jo lähtiessä, oli hauska päästä edes pudotuspeleihin. Päivän teema oli ihan selvästi rimanylityksellä, tai sitten ihan äärimmäisellä taistelulla saavutetut voitot. Seuraava peli onkin sitten uudessa pelipaikassa, mutta sitä ennen Kouvostoliiton Haitaritehdas tarjoaa tutustumiskäynnin ensi viikonloppuna...

↵ Takaisin Flipperiliiga-osioon

Viimeksi päivitetty 2012-05-27 11:54, v11.